JYPin kolmen ottelun mittainen tappioton taival katkesi CHL-liigassa lauantai-iltana EV Zugin vieraana Sveitsissä. Kylmän tehokkaasti viimeistelyssään onnistunut Zug kukisti vieraansa C-lohkon ottelussa maalein 6-3 (3-2, 3-0, 0-1).
Zugin 50-vuotisjuhlaottelu käynnistyi maali-iloittelulla, kun kotijoukkue kävi avauserässä jo 3-1 -johdossa tehomiehensä ja harhasyötöistä kylmästi rankaisseen Garrett Roen kahdella osumalla.
JYPin avausmaalin tykitti Juuso Vainio ja 14 sekuntia ennen erän päättymistä ylivoimalla syntynyt 3-2 -kavennus oli kapteeni Juha-Pekka Hytösen käsialaa.
Sen lähemmäs isäntiään ei JYP kuitenkaan enää missään vaiheessa yltänyt. Hurmion päälle saanut Zug lisäsi höyryä karaten toisessa erässä ratkaisevaan 6-2 -johtoon.
JYP pystyi vielä kavennukseen päätöserän puolivälissä Mikko Mäenpään ylivoimamaalilla, mutta se jäi sittenkin enää lähinnä loppunumeroiden kaunisteluksi.
– Meillä oli vastassa kova kotijoukkue, joka lähti otteluun revanssimielellä, sekä henkisesti ja fyysisesti hyvin latautuneena. Meille ei olisi tullut tänään voittoa välttämättä hyvällä pelaamisellakaan, totesi Jukka Ahvenjärvi JYPin valmennustiimistä.
– Vähän liikaa jäähyjä ja isoja kiekonmenetyksiä. Se oli tänään ratkaisevaa, Ahvenjärvi jatkoi.
JYP pysti viemään viimeisen erän nimiinsä, mitä Ahvenjärvi piti tärkeänä.
– Saimme peliämme enemmän omille raiteilleen ja se oli tärkeä signaali joukkueelle. Mutta emme voi olla tähän peliin tyytyväisiä, ei sen enempää pelaajat, valmentajat kuin joukkueen johtokaan. Parantaa pitää, tähdensi Ahvenjärvi.
JYP pelaa CHL-liigan alkulohkossa lokakuussa vielä kaksi ottelua. Vastassa on koti- ja vieraskentällä valkovenäläinen Neman Grodno.
Kotoinen Liiga starttaa Hurrikaanin osalta puolestaan ensi perjantaina, kun LähiTapiola Areenalle saapuu Helsingin IFK. Osta lippusi kauden avaukseen TÄMÄN LINKIN kautta.