Hurrikaanin kotiluolassa LähiTapiola Areenalla on perjantai-iltana luvassa todellista kiekkoherkkua, kun puolustava Suomen mestari Tampareen Tappara saapuu Jypinkylään. Ottelu alkaa kello 18.30.
Perjantain Halloween-peliä ei kannata missata! Vastustaja on parasta A-luokkaa ja JYP tekee kaikkensa, että se palaa takaisin voittojen tielle. Osta lippusi takuuvarmasti jännittävään kiekkotrilleriin TÄMÄN LINKIN kautta.
JYP kärsi viime viikolla sekä tiistaina Raumalla niukat tappiot. Varsinkin maalinteon kanssa on ollut takkuisaa. Joukkueessa on kuitenkin edelleen usko tapissa siihen, että kova työ palkitaan.
– Viimeisessä kolmessa pelissä suunta on ollut oikea. Me on luotu enemmän maalipaikkoja kuin vastustaja ja pidetty vastustajan paikat minimissä. Tehokkuutta me kaivataan. Pitää puolustaa kärsivällisesti ja hyökätä laadukkaasti, kun paikka on, päävalmentaja Marko Virtanen summaa.
– Juttu on nimenomaan se, että luodaan enemmän paikkoja kuin kaveri. Pitkässä juoksussa se tuo voittoja. Omista paikoista pitää onnistua ja momentumit pitää käyttää hyväksi, Veltsu jatkaa.
JYPillä ja Tapparalla on edessään kolme kohtaamista reiluun viikkoon. Ensin Liigan merkeissä ja sitten kaksi kertaa CHL-liigan ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Virtasen mielestä haaste on kova, mutta erittäin mielenkiintoinen.
– Me pelataan nyt kolme kertaa reiluun viikkoon vastakkain. Tavallaan pienet miniplayoffsit tähän vaiheeseen kautta. Se on meille upea mittari ja mahtava mahdollisuus. Huonolla pelillä ei varmasti pärjätä. Pitää olla kaikki pelissä, Virtanen paaluttaa.
– Oman pelin pitää onnistua. Se on ihan selvä juttu. Sitä tässä nyt haetaan. Meidän on lyötävä parasta pöytään.
Tappara on viime vuodet ollut jatkuvasti Liigan ratkaisupeleissä keväisin mukana. Niihin peleihin ja aivan tappiin asti mielii myös JYP! Nyt on paikka ottaa ensimmäinen henkinen yliote kirvesrinnoista.
– Tappara on varmasti joukkue, joka on loppukaudesta kovissa karkeloissa mukana. Se on erittäin laadukas ja kovassa nousukunnossa oleva joukkue. Meillä on tähän saumaan nyt hyvä paikka lähteä kääntämään kurssia ja mittaamaan oikeasti tasoamme, Virtanen päättää.
JYPillä on muistijälki Tapparan voittamisesta tältä kaudelta. Syyskuun loppupuolella Hurrikaani haki pisteet Hakametsästä maalein 4-3.
Joko kuivuu alkukaudesta maaleja mättäneen Juuso Puustisen ruuti? Ottaako Rantasalmen sulttaani Jarkko Immonen jälleen päällikön roolin pisteiden muodossa? Entä mitä tekee aina viekas Antti Suomela? Näihin kysymyksiin saat vastauksen saapumalla perjantai-illan huumaan LähiTapiola Areenalle. Lätkä on parasta paikan päällä!