JYP kukisti Kuopion KalPan toistamiseen välierissä maanantaina, kun Synergia-areenalla yli 4 100 katsojaa todisti hurrikaanipaitojen voittoa lukemin 2-0 (0-0, 1-0, 1-0).
Samalla JYP tasoitti ottelusarjan lukemiin 2-2. KalPa porskutti kahdessa ensimmäisessä väännössä voittoon, mutta sen jälkeen henkisen niskalenkin on vääntänyt JYP. Hurrikaani oli maanantaina huikeassa vireessä johtotähtenään nollapelin torjunut Jussi Olkinuora.
Olkinuora koppasi ottelussa 25 kiekkoa ja piti maalinsa puhtaana toisessa ottelussa peräkkäin. Myös maalivahtien osalta puntit ovat siis kääntynyt Eero Kilpeläiseltä Olkinuoralle.
Avauserään JYP tuli todella pirteästi ja loi ison tukun maalipaikkoja. Muun muassa Tuomas Pihman ja Michel Miklik pääsivät yrittämään lähietäisyydeltä ratkaisua. Muutaman paikan loi myös KalPa terävistä vastaiskuista.
– Avauserä oli meiltä hyvä, mutta ei vain saatu maalia. Onneksi saatiin onnistuminen kuitenkin toisessa erässä. Oltiin erittäin sitkeitä ja kärsivällisiä tänään ihan loppuun asti, päävalmentaja Marko Virtanen summasi.
– Ei tämä peli mitään uutta tarjonnut. Tosi tiukkaa vääntämistä ja jälleen maalin peli. Vähän kuitenkin tuntuu, että me ei olla vielä ihan parhaaseen pystytty missään pelissä. Meillä on vielä värkeissä varaa varsinkin maalinteon suhteen, Virtanen jatkoi.
Toisessa erässä JYP jatkoi vahvasti ja se palkittiin lopulta ajassa 32.40. Puolustaja Mikko Kaltevan laukaus painui ohi Eero Kilpeläisen. Syöttöpiste maaliin Joonas Nättiselle.
Päätöserässä KalPa laittoi all-in -vaihteen silmään ja pyöritti hurjasti JYPin päädyssä. Olkinuora ja JYP-puolustus kuitenkin kestivät lähentelyt. Lopulta ratkaisun niittasi kultakypärä Antti Suomela. Mikko Kuukan oman päädyn heitto löysi tiensä lopulta Suomelalle, joka karkasi puolittaiseen läpiajoon. Tulinen kuti Kilpeläisen kainalosta sisään ja taululle lukemat 2-0 ajassa 53.35.
– Saatiin aloitusvoitto ja ”Smela” huuti niin kovasti syöttöä, että pakkohan mun oli yrittää. Onneksi meni kiekko perille asti. Pitää laittaa kiekkoa liikkeelle, Kuukka myhäili.
JYP on saanut pelinsä ihan eri uomiin kahden ensimmäisen tappiollisen välierän jälkeen.
– Me on aistittu koko ajan, että mitä pidemmälle mennään niin sitä paremmin ollaan mukana. Tiedetään ja uskotaan, että meidän oma peli kantaa pitkälle, jos vain pidetään siitä kiinni, Kalteva totesi.
– Sarja on nyt tasan. Me luotetaan vahvasti omaan tekemiseen. Voitto tietenkin tuntuu hyvältä, mutta ei me vielä juhlita yhtään mitään, Kalteva jatkoi.
Päävalmentaja korosti, että peliä pitää yhä parantaa, vaikka kaksi voittoa on alla. Yhtään ei saa tuudittautua hyvän olon tunteeseen.
– Sama trendi jatkuu. Pelit on tiukkoja. Hommia pitää tehdä paljon. Palattiin lähtöruutuun. Matka jatkuu. Kiva kun voitetaan, mutta parempaan pitää pystyä. Tuntuu, että etsitään yhä sitä hyvää peliä, Virtanen huomautti.
JYP pelasi ottelun mustissa surunauhoissa ikifani Mikko Jaatisen poismenon kunniaksi.
– Mikko on tuttu kaveri kaikille. Terveisiä Mikolle sinne jonnekin. Muistan Mikon hyvin. Aina istui vakiopaikalla ja joka kerta kuulumiset vaihdettiin. Hieno fani meille, Virtanen muisteli Jaatista lehdistötilaisuudessa.
Viides välierä joukkueiden välillä pelataan keskiviikkona Kuopiossa. Kuudes kohtaaminen on puolestaan vuorossa Synergia-areenalla kiirastorstaina.
Laitetaan mökki täyteen ja huudetaan yhdessä JYP finaaleihin. Liput tulevat myyntiin huomenna tiistaina kello 09.00. Osta omasi ajoissa!