JYP osoitti vahvan kevätvireensä myös Tampereen Tapparalle torstai-iltana, kun Hurrikaani venyi upeaan 4-3-voittoon voittolaukauskisan jälkeen.
Avauserään Hurrikaani tuli vahvasti ja sarjakärki jäi telineisiin ihmettelemään menoa. Yritys palkittiin jo ajassa 4.54, kun Arttu Likola ohjasi maalin edestä kiekon verkkoon. Osuma oli Likolalle kauden kolmas. Syöttöpisteet Jani Tuppuraiselle sekä Anssi Löfmanille.
Toinen erä tahkottiin maalittomana, mutta päätöserän alkuun JYP karkasi kahden maalin karkumatkalle, kun Janne Tavi iski nollakulmasta kiekon rysään Tappara-vahti Dominik Hrachovinan suojien kautta. Osuma oli ylivoimamaali. Syöttöpisteet jälleen Tuppuraiselle ja Löfmanille.
Teemu Nurmi toi kuitenkin vieraat pikavauhtia maalin päähän ja erän puolivälin jälkeen Aleksi Elorinne tasoitti tamperelaisille. Heti Elorinteen maalin jälkeen maajoukkuemies Jani Lajunen lähti toistamiseen boksiin ja JYP rankaisi. Jerry Turkulainen laittoi lättysyötön Joonas Nättiselle ja ”Näde” ei erehtynyt. One-timer sisään ja JYP 3-2-johtoon.
Ajassa 57.37 ”oma koira” Valtteri Kemiläinen puraisi ja teki kauden toisen maalinsa. Näin ollen ottelu eteni jatkoajalle tilanteesta 3-3. Lisäaika ei tuonut tulosta ja ratkaisua haettiin lopulta voittolaukauskisasta.
Rankkareissa roolia otti Tavi, joka laittoi limpun nätisti ylämummoon. Jussi Olkinuora puolestaan nollasi JYPin maalilla molemmat pistepörssin kärkinimet Henrik Haapalan ja Veli-Matti Savinaisen sekä Kemiläisen.
– Tottakai aina lämmittää, kun sarjakärjeltä saadaan kaksi pistettä vieraskentällä. Pikkaisen jäi kuitenkin harmittamaan. Toisaalta myös kolme pistettä olisi ollut otettavissa, Tavi summasi.
– Eka erään tultiin tosi hyvin. Sitten toinen ja kolmas erä ehkä vähän liikaa annettiin tilaa ja avaimia kaverille nousta mukaan. Vähän aktiivisempia meidän olisi pitänyt olla. Mutta kuten sanoin, niin maukas voitto kaikesta huolimatta, Tavi jatkoi.
Tavin rankkariratkaisu oli jäätävä.
– Muutaman kerran olen tuon tehnyt. Laitoin ristikkoon, niin ei ainakaan osunut veskarin varuisteisiin, Tavi myhäili.
Hurrikaanikausi jatkuu lauantaina Synergia-areenalla! Vastaan luistelee sarjakakkonen TPS. Nyt mökki täyteen, TPS kumoon ja kohti kärkeä! Osta lippusi TÄMÄN LINKIN kautta.