JYP kohtaa Tampereen Ilveksen Nokia Areenalla 28. tammikuuta klo 18.30 alkaen.
Viime viikolla JYP kohenteli asemiaan sarjataulukossa voitettuaan kaikki kolme otteluaan. Sijalle 11 nousseella hurrikaaniryhmälle on tälläkin viikolla edessään tiukka kolmen pelin viikko, jossa se kohtaa Ilveksen lisäksi kahdesti Kuopion KalPan.
Jo pidemmän aikaa kestänyt hurrikaaniryhmän vahva tuloskunto näkyy myös kuntopuntarissa, sillä ainoastaan Lukko on kerännyt JYPiä enemmän pisteitä kymmenen ottelun otannalla.
Vahvan joukkuepelin lisäksi onnistumisia henkilökohtaisilla tasoilla on tullut runsaasti, mutta edellisviikolla tehopisteiden valoissa kirkkaimpina tähtinä loistivat kanadalaishyökkääjät Nathan Schnarr ja Alex Dostie. Schnarr nakutteli neljä maalia ja yhden maalisyötön, kun taas Dostie osui maalipuiden väliin jokaisessa ottelussa.
JYPin kultakypärää kantaa edelleen Jere Lassila (8+22), mutta sisäisen pistepörssi on muodostunut todella tasaiseksi. Schnarr (15+14), Teemu Eronen (7+22), Santeri Huovila (6+21), Valtteri Ojantakanen (20+6), Teemu Eronen (7+22) ja Dostie (8+18) ovat kaikki viimeistelleet vähintään 26 tehopistettä.
Tampereen Ilves
Ilves on ollut toistaiseksi tamperelaisjoukkueista vahvempi ja on sarjataulukossa tukevasti toisena 81 pisteellään. Viime viikolla tupsukorvat nappasivat maukkaan voiton paikallisvastustaja Tapparasta sekä Turun Palloseurasta. Parhaillaan Ilves on kolmen ottelun voittoputkessa ja seitsemän pelin pisteputkessa.
Ilveksen vaarallisin ase on tällä kaudella ollut tehokas ylivoima, joka on tuottanut tulosta lähes 28 prosentin varmuudella. Liiga-joukkueista ainoastaan Tapparalla yv-prosentti on paikkalisvastustaajansa parempi.
Ilveksen ykkösnyrkki Eemeli Suomi, Matias Mäntykivi ja Jens Lööke ovat muodostaneet tällä kaudella yhden Liigan tehokkaimmista kentistä. Suomi (13+23), Mäntykivi (16+29) ja Lööke (12+29) ovat kaikki viimeistelleet vähintään 35 tehopistettä mieheen.
Myös puolustuspäässä Ilves on ollut loistava, sillä se on päästänyt kaikista joukkueista vähiten maaleja (106). Maalivahtikaksikko Dominik Pavlat ja Jakub Malek ovat jakaneet vastuuta suunnilleen puoliksi. Hieman enemmän pelanneen Malekin torjuntaprosentti (91,36) on yksi sarjan parhaista.
JYP ja Ilves ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti. Kumpikin joukkue on kertaalleen poistunut täyden pisten potin kanssa.
Nokia Areenan tulon jälkeen hurrikaaniryhmä ei ole vielä onnistunut peittoamaan tupsukorvia vieraskentällä, joten tänään tuota tilastoa lähdetään murtamaan!
Ilves–JYP Nokia Areenalla 28.1. klo 18.30 alkaen.
Ottelua voi seurata MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta.
Toimittaja: Elias Jolanki