Konnekuljetuksen otteluennakko: Vierasotteluiden viikonloppu käyntiin Mikkelissä!

JYP kohtaa Mikkelin Jukurit Let’s Go Areenalla perjantaina 10. tammikuuta klo 18.30 alkaen.

Hurrikaaniryhmä aloitti viikkonsa keskiviikkona Hippoksella, jossa se kaatoi Tampereen Tapparan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2019.

JYPin vuoden aloitus on ollut muutenkin loistelias, sillä kolmesta edellisottelusta täydet yhdeksän pistettä ovat jääneet Jyväskylään.

Missä asioissa joukkue on parantanut, jotta tulokset ovat kohentuneet?

– Ehdottomasti siinä, että on parempi taisteluasenne. Oikeesti välitetään siitä pelistä ja pelataan nopeampaa kiekkoa. Mun mielestä se on mennyt tässä parissa pelissä eteenpäin, JYP-vahti Oskari Salminen pohti Tappara-voiton jälkeen.

Salminen on kantanut suurta vastuuta JYPin maalinsuulla, sillä hän on ollut aloittava maalivahti saapumisensa jälkeen yhtä peliä lukuunottamatta jokaisessa ottelussa.

– Oma peli on menny aikalailla joukkueen mukaan. Tossa oli pari hyvää peliä, mitkä voitettiin. Sitä ennen pari heikompaa, tänään (Tappara-peli) nyt ei ollut mikään paras, mutta ainoastaan voitto merkitsee, Salminen sanoi.

Perjantain otteluun kuukausien tauon jälkeen JYPin kultaisen kypärän kantaja vaihtuu. Pisteputkensa jo kymmenen ottelun mittaiseksi kasvattanut Jere Lassila kiilasi Teemu Erosen kanssa tasapisteisiin keskiviikkona. Lassila on viimeistellyt 35 ottelussa tehot 8+19 ja ohittaa Erosen niukasti pistepörssissä, sillä hän on tehnyt yhden maalin enemmän.

Mikkelin Jukurit 

Jukurien kausi on ollut haastava ja joukkue on jo pidemmän aikaa ollut Liigan jumbo. Mikkeliläisten vuosi alkanut kahdella tappiolla, joista toinen tuli keskiviikkona Kuopiossa Savon derbyssä. KalPa oli niukasti parempi lukemin 3–2.

Loukkaantumissumasta kärsivä Jukurit sai tällä viikolla viimein positiivisia uutisia sairastuvalta. Yli kolme kuukautta pelikentiltä poissaollut yhdysvaltaishyökkääjä Max Ellis palasi kokoonpanoon keskiviikkona. Alkukaudesta Ellis viimeisteli kuudessa ottelussa seitsemän (5+2) tehopistettä. Jukurien sisäisenä pistekärkenä häärii kanadalaishyökkääjä Peter Abbandonato, joka on kirjauttanut 36 ottelussa tehot 11+19.

Tälle viikolle Jukurit hankki pätkäsopimuksilla apuja puolustukseen. Mikkeliläisten vahvuudessa keskiviikkona nähtiin uusina kasvoina Lukosta lainatut Kalle Ervasti ja Onni Korkka sekä yliopistosarja NCAA:sta hankittu Tim Lovell. Ervasti ja Korkka viimeistelivät Jukurit-debyytissään maalin mieheen.

Mikkeliläisten maalinsuuta on edelliset kaksi ottelua vartioinut entinen JYP-vahti Markus Ruusu. Vahvaa tulokaskautta pelaava 20-vuotias Matthieu Herpin on kärsinyt viime aikoina loukkaantumisesta.

Perjantaina Mikkelissä on jaossa molemmille todella merkityksellisesti kolme pistettä. Jukureilla matkaa putoamisviivaan on tällä hetkellä 12 pistettä. JYP sen sijaan kiilasi keskiviikkona pitkästä aikaa pudotuspeliviivan yläpuolella ja siellä pysyäkseen pisteitä tarvitaan runsaasti lisää.

Kauden kolmesta aikaisemmasta kohtaamisesta Jukurit on poistunut voittajana kahdesti.

Jukurit–JYP Let’s Go Areenalla 10.1. klo 18.30 alkaen.

Voit seurata ottelua MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta.

Toimittaja: Elias Jolanki