Otteluraportti: Lappeenrannasta piste mukaan Jyväskylään – Patrik Siikanen hattutemppuun!

Ensimmäisen erän ensimmäinen maalimerkintä tilastoitiin kotijoukkue SaiPalle. SaiPa sai kiekonriiston JYPin puolustusalueella ja se pelasi Veini Vehviläisen sivuttaisliikkeeseen. Maalin laidalla oli Niklas Appelgren, joka onnistui ohittamaan Vehviläisen.
Seuraavaa maalia juhli JYP. Patrik Siikanen luisteli vahvasti keskialueelta SaiPan puolustusalueen laitaan ja haastoi rohkeasti. Terävä rannelaukaus ohitti SaiPan maalia vartioineen Oskari Salmisen. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin tasatilanteessa 1-1.
Toisen erän JYP aloitti terävästi. Tuukka Tieksolalle pelattiin kiekko SaiPan puolustusalueelle. Tieksola laukoi napakasti ja tarkasti ohi Salmisen. Pelikello pysähtyi aikaan 20:28 ja tilanne JYPin 1-2 johto. Neljä minuuttia tästä ja oli SaiPan vuoro nostaa kädet kohti kattoa. Kotijoukkueen Roni Karvinen pelasi kiekon Otto Hokkaselle, joka oli unohtunut yksin parhaalle maalintekosektorille. Hokkanen laukoi kiekon tarkasti ohi Vehviläisen. Alle kaksi minuuttia SaiPan tasoitusmaalista, SaiPa sai juhlia johto-osumaa. Kiekko toimitettiin viivalta kohti JYPin maalia, jonka edestä kiekon ohjasi sisään Kim Strömberg.
SaiPan Saku Salminen kohteli kaltoin JYPin Jere Lassilaa, jonka seurauksena Salmisen ottelu päättyi ulosajoon ottelun puolivälissä. Viiden minuutin ylivoiman loppuhetkillä JYP onnistui tasoituksessa. SaiPassa viime kaudella pelannut Valtteri Ojantakanen sivalsi kiekon maaliin Mikko Pertun oivaltavasta syötöstä. Alle minuutti tästä ja SaiPa purki kiekon huolimattomasti. Kiekko meni yli laidan ja tuloksena kahden minuutin rangaistus. Ylivoimaa JYP tarvitsi vain 13 sekuntia. Teemu Eronen syötti kiekon Pertulle, joka puolestaan syötti sen siniviivalle Ojantakaselle, joka laukoi kiekon toistamiseen SaiPan verkkoon. Tilanne nyt 3-4.
Ajassa 36:38 JYPissä viime kaudella pelannut Mikko Petman luisteli aggressiivisesti kohti JYPin maalia, mutta onnistuikin rymistelemään Vehviläisen päälle. Tilannetta edelsi kamppailutilanne JYPin Valtteri Alirannan kanssa, josta Petman ajautui luistelulinjalle, joka johti suoraan Vehviläiseen. Kapteeni Eronen otti tilanteessa heti palautteen antamisen vastuulleen. Lopputuloksena ulosajo Petmanille ja kahden minuutin rangaistus väkivaltaisuudesta Eroselle.
Kolmannessa erässä SaiPa onnistui tasoittamaan ottelun ajassa 47:58, mutta heti seuraavassa vaihdossa JYP meni uudelleen johtoon Patrik Siikasen illan toisella osumalla. Tilanne oli nopea, sillä kiekko tuli maalista saman tien takaisin. Kukaan ei tuntunut tilannetta kunnolla näkevän, paitsi Mikko Perttu. Perttu tuuletti maalia, jonka seurauksena tuomaristo vihelsi pelin poikki. Lyhyen videotarkastuksen jälkeen maalin hyväksyttiin.
Molemmat joukkueet jatkoivat vuorottelua juhlimisessa. Ensin Ville Petman tasoittaa lukemiksi 5-5 ja alle minuutti tuosta, Patrik Siikanen juhli illan kolmatta osumaa. Tilannetta edelsi Pertun tyylikäs jalkapallokentiltä tuttu sisäsyrjäsyöttö. Tilanne 5-6.
SaiPa otti maalivahdin pois ja se yritti vimmatusti tasoitusta kuudella viittä vastaan. Lopulta se onnistui siinä, kun vain 12 sekuntia oli ottelun kolmatta erää jäljellä. Maalintekijänä niin ikään JYP-taustaa omaava Miska Siikonen. Jouduttiin jatkoajalle, jossa ottelun ratkaisi kotijoukkueen Santeri Airola.
Ottelun onnistujiin JYPin näkökannalta olivat 2+1 tehot iskenyt Ojantakanen, kolme maalia iskenyt Patrik “Hatrik” Siikanen ja neljä syöttöpistettä saalistanut Mikko Perttu.

JYP saa revanssin nopeasti, sillä jo ensi tiistaina joukkueet kohtaavat uudestaan, tällä kertaa Jyväskylässä, LähiTapiola Areenalla. Liput otteluun: ticketmaster.fi

Kirjoittanut: Antti Lindström