JYP matkasi torstai-illan ratoksi Kouvolaan, missä vastaan asettui sarjan heikoin kotijoukkue KooKoo, joka ei ollut tehnyt tällä kaudella vielä yhtään ylivoimamaalia kotipeleissään. JYP puolestaan haki katkoa neljän pelin mittaiselle tappioputkelleen.
Pelin kulussa oli samaa kaikua kuin tiistaina Lappeenrannassa, sillä JYP kipusi päätöserässä tasoihin ja hallitsi peliä. Kova taistelu palkittiin tällä kertaa myös tuloksella, sillä kokoonpanoon palanneen Aaro Vidgrenin osuma varmisti pistepotin hurrikaaniryhmälle loppulukemin 1–2.
– Kolme pistettä lämmittää todella paljon. Voitto on kiertänyt meitä hyvistä otteista huolimatta. Olemme siitä huolimatta jatkaneet taistelemista ja siitä tänään oli palkintona kolme pistettä, Vidgren sanoo.
JYPin avausmaalista vastasi alivoimalla Reid Gardiner. Lainalla hurrikaaniryhmässä jatkanut Samuel Jukuri kuului ottelun hahmoihin torjuen 25 kertaa.
Tiukkaa taistelua
Avauserä ei pelillisiä hienouksia tarjonnut ja molemmissa päissä maalivahtien työmäärä oli todella pieni. Kiekollisesti syöttöketjuja ei syntynyt ja erityisesti JYP tuntui keskittyvän todella tarkkaan puolustuspelaamiseen.
Toisessa erässä vauhti ja hyökkäyspelaaminen hieman lisääntyivät. JYPin kannalta kolikko pomppi taas ikävästi väärälle laelle, kun oman huippupaikan jälkeen pelin suunta kääntyi ja Miska Siikonen pääsi ohjaamaan kouvolalaiset johtoon.
JYPin otteissa ei maalin jälkeen nähty notkahdusta, vaan peli oli todella tasaista. Vähäisten maalipaikkojen teema pysyi edelleen voimissaan. Tämä siitä huolimatta, että KooKoolle oli avautunut lukuisia ylivoimamahdollisuuksia. Jukuri ei maalillaan joutunut venymään lukuisiin huippupelastuksiin, mutta pelasi varmaa maalivahtipeliä, joka on voitoille elinehto.
– Olimme todella sitkeitä. Maalivahti- ja alivoimapelaaminen toimivat loistavasti, Vidgren sanoo.
Kaikista eristä päätöserä oli selvimmin JYPin hallussa, kun joukkue näytti omalla työmoraalillaan varmistaneen, ettei pomput enää käänny vastustajalle. Ehkä KooKoon ylivoiman tuskailuun ja JYPin työteliääseen ilmeeseen sopivasti ottelun tasoitusosuma nähtiin alivoimalla, kun Braden Christoffer vapautti Reid Gardinerin maalintekoon.
Tämän jälkeen JYP selvitti vielä illan kuudennen alivoimatilanteen ja piti peliä hallinnassaan. Vidgrenin voittomaalissa arvokasta työtä teki myös kultakypärä Jerry Turkulainen, joka riisti kiekon KooKoo-maalin takana ja tarjoili Vidgrenille loistavan syötön.
JYP lähtee siis perjantain HIFK-otteluun voitto allaan. Kyseessä on erityinen ilta, sillä jyväskyläläisseuralle tulee täyteen 2000 peliä SM-Liigassa.
– HIFK sytyttää erityisesti kotipubissa. Huomenna on taas mahdollisuus tehdä upeita muistoja, Vidgren sanoo.