JYPin kapteenisto 2021-2022 kaudelle Scotkan johtamana

JYPin liigajoukkueen kapteenisto on valittu kaudelle 2021-2022. Joukkueen kapteenina tulevalla kaudella toimii puolustaja Jan Scotka. Varakapteenin natsoja kantavat Jerry Turkulainen, Samuel Helenius, Braden Christoffer ja Mikko Salmio. Tshekin passin omaava yleispuolustaja Scotka saapui täksi kaudeksi Hurrikaanipaitaan HC Litvinovin riveistä. Scotka on ottanut lyhyessä ajassa paikkansa joukkueessa vahvoilla otteilla kaukalossa, sekä esimerkillisellä toiminnallaan kaukalon ulkopuolella.

Tshekin maajoukkueessakin viime kaudella pelannut Scotka oli otettu ja innoissaan valinnastaan joukkueen kapteeniksi:

 

”Kapteeniksi valitseminen on tietenkin itselleni iso kunnianosoitus ja arvostan sitä todella paljon. Pystyn sanomaan sanottavani otteluiden aikana ja auttamaan joukkuettamme ja nuoria pelaajiamme. Kapteeni ei johda yksin, vaan kapteeniston pitää yhdessä pystyä auttamaan ja johtamaan joukkuettamme. Joukkueellamme on yhteinen tavoite ja tulemme työskentelemään yhdessä tavoitteemme saavuttamiseksi” Scotka kommentoi valintaansa kapteeniksi.

 

JYPin vastuuvalmentaja Jukka Ahvenjärvi näkee kapteeniston vahvuuden kasvun asenteessa, sekä energisyydessä ja esimerkillisyydessä:

”JYPin kapteenisto edustaa kokemusta, johtajuutta sekä nuorta energiaa. He johtavat joukkuetta esimerkillä, vahvalla kommunikaatiolla ja luottamuksella. Heidän kokemuksensa kansainvälisistä peleistä sekä SM-liigasta tukevat vahvasti joukkueen kasvua yhteiseen tavoitteeseen” JYPin vastuuvalmentaja Jukka Ahvenjärvi kommentoi joukkueen kapteenistoa.

 

 

JYP pelaa viimeiset harjoitusottelunsa tällä viikolla, kun JYP kohtaa KalPan Äänekosken jäähallissa torstai-iltana ja perjantaina joukkue matkaa Vaasaan Sportin vieraaksi.

 

JYPin runkosarjan avausottelu pelataan perjantaina 10.9. klo.18.30, kun vieraaksi LähiTapiola Areenalle saapuu Helsingin IFK.