JYP päätti kuluvan liigaviikon lauantaina kotikaukalossa, jossa vastassa oli Tampereen Ilves. Kiekkonippujen kauden kolmannesta taistosta kehkeytyi aiempien kohtaamisten tapaan runsasmaalinen. Täyden pistepotin vei nimiinsä lopulta Ilves maalein 4-6 (1-1, 1-3, 2-2).
– Kun omiin tulee kuusi maalia, niin siihen ei tietenkään voi olla tyytyväinen. Toisaalta pystyimme taistelemaan voitosta ihan viimeisille minuuteille asti, joten siinä mielessä peliin voi olla tyytyväinen. Laitettiin likoon kaikki mitä puserosta löytyi, JYP-puolustaja Anttoni Honka kertasi ottelun päätyttyä.
Ottelun avauserä painittiin läpi vauhdikkaissa merkeissä, minkä tuoksinassa molemmat joukkueet onnistuivat maalinteossa. JYP avasi maalihanat oikean puolen b-pisteeltä lähteneellä Robert Rooban sesongin 21. osumalla, joka syntyi ajassa 10:58. Ilveksen tasoitus nähtiin hieman ennen taukovihellystä, kun Miro Nalli päätti läpiajonsa 1-1-maaliin.
– Saimme tehdä täyden työn, että pystyttiin laittamaan Ilvekselle kampoihin. Pelissä oli vauhtia ja tilanteita tuli molempiin päihin, hurrikaanipuolustaja totesi.
“Molemmat laittoivat parasta pöytään”
Keskimmäisellä jaksolla tamperelaisvieraat siirtyivät 2-1-vierasjohtoon Roby Järventien maalilla, joka oli kuin toisinto Nallin osumasta. Isännät eivät kuitenkaan kauaa takaiskua surkutelleet, sillä jo reilut kaksi minuuttia myöhemmin Rooba sivalsi rystylaukauksella pelin tasoihin. Ilves kuitenkin otti kuskin paikan vielä ennen taukovihellystä, kun Joona Ikonen (2-3) ja Antti Saarela (2-4) veivät maaleillaan vierasryhmän kahden maalin karkumatkalle.
– Molemmat joukkueet laittoivat parasta pöytään, minkä johdosta pelistä muodostui kovavauhtinen ja kovavääntöinen kamppailu, Honka sanoi.
Päätöserässä JYP onnistui takaa-ajossaan, kun Patrik Siikasen liigauran avausmaali (3-4) ja Antti Kalapudaksen kauden kolmas osuma (4-4) nostivat kotijoukkueen jälleen voittotaisteluun mukaan. Hyvästä noususta huolimatta hurrikaanimiehistö joutui kuitenkin taipumaan vielä varsinaisella peliajalla. Reilut kolmisen minuuttia ennen päätössummeria Ilves onnistui ylivoimalla, kun Teemu Lepaus sivalsi b-pisteiden välistä voittomaaliksi jääneen 4-5-osuman. Mittelön viimeisen maalin tyhjään JYP-rysään viimeisteli Jarkko Parikka.
– Kokonaisuutena viikko oli nousujohteinen. Tottakai jos verrataan tätä viikkoa viime viikkoon, niin silloin saimme pisteitä ja voittoja hieman enemmän. Tiistain Pelicans-ottelun jälkeen pystyimme koko ajan parantamaan otteitamme, mutta tottakai voittojahan tässä sarjassa jokainen joukkue hakee, Anttoni Honka päätti.
Seuraavan kerran JYP luistelee liigajäille pelien merkeissä ensi tiistaina, jolloin vieraskaukalossa vastaan asettuu KalPa Kuopiosta.