Tehottomuus huolenaihe Porissa – “Annoimme itsellemme mahdollisuuden voittaa”

Liigaviikko pärähti JYPin osalta käyntiin tiistaina Porissa, jossa vastassa ollut Ässät taisteli tiensä voittoon vierasjoukkueen hallinnasta huolimatta. Lätkänippujen kauden kolmas kohtaaminen kirjattiin varsinaisen peliajan jälkeen isännille lopulta maalein 3-0 (1-0, 1-0, 1-0).

– Annoimme itsellemme mahdollisuuden voittaa. Pelattiin selkeästi ehjin ottelu vähään aikaan ja peli olisi voinut yhtä hyvin kääntyä myös toisinpäin. Luotiin hyvin paikkoja, mutta Ässät käytti tylysti omat tilanteet hyödykseen, JYP-hyökkääjä Santeri Koskela kiteytti kamppailun päätyttyä.

Ässille riitti ottelun voittoon käytännössä kaksi osumaa, kun illan viimeinen täysosuma ladottiin tyhjään hurrikaaniverkkoon taiston loppuhetkillä. Tommi Laakso ohjasi avauserän jälkipuoliskolla isännät maalin edestä 1-0-johtoon, kun taas 2-0-maalista vastannut Ty Rattie ohjasi luistimellaan kiekon JYP-rysään pelin puolivälissä. 3-0-päätöslukemat tilastoitiin puolestaan Laakson avausmaalissa alustajana toimineelle Niko Kivelälle.

– Edelliseen peliin (HPK) nähden olimme nyt paljon energisempiä ja luotimme omaan pelaamiseen. Saatiin sitä kautta luotua paljon paikkoja ja hyviä tilanteita, hurrikaanisentteri kertasi.

Ässät oli tiistaina toistamiseen tällä kaudella JYPiä vahvempi (Kuva: Tomi Vastamäki / Liiga).

“Vaikea sanoa mistä tehottomuus johtui”

Mittelön avausjakso edettiin vielä tasatahdein, mutta kahdessa jälkimmäisessä erässä JYP oli hallitsevampi osapuoli. Porilaisvahti Linus Söderströmille kertyi 2. ja 3. erässä kaikkiaan 33 torjuntaa (koko pelissä 41), kun samaan aikaan JYP-kassari Markus Ruusu urakoi koko kamppailussa ainoastaan 16 torjunnan verran. 

– Ässät pelasi hyvin joukkueena ja antoi kovan vastuksen. Tiedettiin varsin hyvin etukäteen, että kova porukka on vastassa, JYP-kiekkoilija myönsi.

– Tuleva tiivis pelitahti ei anna hirveästi mahdollisuuksia harjoitella, joten ainakin osittain saatiin hyvä startti tiukalle ottelutahdille, Koskela lisäsi.

Robert Rooba oli Porin illassa JYPin kolmanneksi ahkerin laukoja kahdeksalla kudillaan (Kuva: Tomi Vastamäki / Liiga).

Hurrikaanimiehistön tehottomuus oli silmiinpistävää, minkä huomioi myös tuttuun tapaan nelosketjun keskellä häärinyt Santeri Koskela.

– Kopissa oli hyvä meininki ja saatiin paikkoja luotua, mutta vaikea sanoa mistä tehottomuus varsinaisesti johtui. On tärkeää päästä maalipaikoille, mutta niistä pitäisi myös pystyä laittamaan kiekko sisään. 

“Itseluottamus on kasvanut vastuun myötä”

Alkukauden JYPin U20-joukkueessa pelannut Koskela kiekkoili tiistaina Porissa kauden 15. liigavääntönsä, jossa hurrikaanihyökkääjä kirjautti tilastoihinsa reilun seitsemän minuutin peliajan.

– Peliaika jäi tällä kertaa ehkä hieman vähäiseksi, mutta mielestäni pystyttiin kenttänä (Mikko Salmio-Koskela-Ossi Louhivaara) luomaan hyvin paikkoja. Oltiin energisiä ja tuotiin sitä kautta virtaa koko joukkueelle.

18-vuotias jyväskyläläishyökkääjä on JYPin kasvatti, joka on tällä kaudella kirjauttanut tililleen keskimäärin 11 minuutin peliajan per ottelu.  JYP-sentteri pelaa Liigassa kaksoisveljensä Valtterin tavoin ensimmäistä kauttaan. 

– Oma peli on mennyt koko ajan nousujohteisesti. Olen päässyt miesten peleihin pikkuhiljaa paremmin ja paremmin mukaan. Itseluottamus on kasvanut vastuun myötä, Santeri päätti.

JYP jatkaa liigamittelöitään seuraavan kerran torstaina, jolloin Jyväskylässä käytävässä koitoksessa luistelee vastaan Lahden Pelicans.

 

Antti Hokkanen