JYP päättää kolmen liigamittelön kiekkoviikon lauantaina, kun vierasjäällä luistelee vastaan Tampereen Tappara. Haasteellisen tammikuun läpikäynyt hurrikaanimiehistö hakee voitolla tuoretta starttia heti helmikuun kärkeen.
Kiekkonippujen tämän kauden kaksi kohtaamista ovat molemmat olleet erilaisia mittelöitä. Liigan avauskierroksilla nähty ensimmäinen yhteenotto kirjattiin Tapparalle jatkoajan jälkeen 4-3-lukemin, kun vastaavasti marraskuussa JYP oli kotikaukalossaan etevämpi maalein 5-1.
– Ensimmäisessä pelissä olimme johdossa (3-1) ja tavallaan itse sössittiin se. Kotona taas oltiin tehokkaita ja pelattiin tosi hyvin, JYP-valmentaja Pekka Tirkkonen muistelee.
Tappara lähtee JYP-kamppailuun allaan perjantainen voitto paikallisvastustaja Ilveksestä. Tiukka taisto päättyi kirvesrintojen eduksi vasta voittolaukauksilla 4-3-lukemin. Porkkanapöksyjen maaleista ottelussa vastasivat Teemu Suhonen, Olavi Vauhkonen, Anton Levtchi ja Jarkko Malinen.
– Meidän pitää pystyä puolustamaan hyvin ja olemaan lähellä vastustajaa. Hyvän puolustuspelin kautta myös laadukas hyökkääminen on mahdollista, hurrikaaniluotsi alleviivaa sotasuunnitelmia lauantaita varten.
“Pelissä on panoksia”
JYPin liigaviikko on toistaiseksi pitänyt sisällään keskiviikkoisen 2-4-kotitappion KooKoolle, sekä perjantaisen voitokkaan (5-1) SaiPa-koitoksen. Paluu voittojen tielle oli etenkin mentaalisella tasolla tärkeä asia ajatellen lauantain reissumatsia.
– Kyseessä on yksittäinen uusi peli, jossa henkisen latautumisen merkitys on tärkeässä osassa. Pelissä on paljon panoksia, Pekka Tirkkonen korostaa.
Jo aiemmin esillä olleet erikoistilanteet tulevat jälleen kerran olemaan katseiden alla. JYPin tulee pysyä jäähyaitiosta poissa, sillä Tapparan ylivoima on tällä hetkellä sarjan kolmanneksi tehokkainta. Tamperelaisjoukkuetta vastaan ei myöskään ole helppoa tehdä ylivoimalla osumaa, sillä siinäkin tilastossa Tappara on liigan kolmanneksi tehokkain.
– Tappara on kärkipään joukkue, joka pelaa tappavan tehokasta ylivoimaa. Joukkueesta löytyy hyviä ja taitavia pelaajia, joilla liikkuu kiekko nopeasti, Pekka Tirkkonen toteaa lopuksi.
Tappara-JYP lauantaina 1. helmikuuta Tampereen Hakametsän jäähallissa alkaen kello 17.
Antti Hokkanen