JYP jatkaa liigamiekkailujaan lauantaina kotikaukalossa, johon vieraaksi saapuu Mikkelin Jukurit. Joukkueiden sarjasijoitukset ja kauden aiemmat kohtaamiset huomioiden, hurrikaaninutut lähtevät taistoon ennakkosuosikkina.
– Peliin tulee valmistautua hyvin. Meidän pitää olla henkisesti ja fyysisesti valmiita, sekä pystyä nöyrästi pelaamaan peliä, JYPin vastuuluotsi Pekka Tirkkonen korostaa ottelun alla.
Kiekkoniput ovat kohdanneet toisensa tämän kauden Liigassa kolmesti aiemmin ja jokaisella kerralla JYP on venynyt voittoon. Yhteistä kaikille väännöille on ollut se, että käytännössä kaikki niistä ovat olleet maalin pelejä (4-3 VL, 5-2, 3-2). JYPistä tehokkainta osastoa ovat edustaneet Jani Tuppurainen (1+3) ja Jarkko Immonen (0+4), kun taas Jukureiden pisteahneimpina ovat häärineet Mika Partanen (3+0) ja Axel Rindell (1+2).
– Kyseessä on tietysti aina uusi peli, mutta toki tiedetään entuudestaan, että aiemmat kohtaamiset ovat olleet tiukkoja maalin pelejä. Ilmaiseksi ei tule mitään. Hyvin pitää pystyä pelaamaan, jos pisteitä meinataan ottaa, hurrikaanikäskijä linjaa.
– Pelattiin viimeksi vastakkain pari viikkoa sitten, jolloin peli oli tiukka ja vaikea. Olimme silloin tehokkaita ylivoimalla, Pekka Tirkkonen muistelee.
”Liikkuva, luisteleva ja taisteleva joukkue”
JYP starttasi tähän viikkoon torstaina, kun Jyväskylässä käydyssä kärkikamppailussa kellistyi Oulun Kärpät 5-2-lukemin. Jyväskyläläissikermä esitti kotiyleisön edessä ehjän 60-minuuttisen, joka palkittiin ansaitusti kolmella pisteellä.
– Joukkue oli valmis pelaamaan hyvin, aivan kuten Kärpätkin oli. Pelin vaatimustaso oli tosi kova heti alusta lähtien ja pystyttiin pelaamaan hyvä peli.
– Se ei kuitenkaan auta lauantaina hirveästi. Tärkeitä pisteitä on jälleen jaossa, joten hyvä lataus on jälleen löydettävä peliin.
Jukureiden viikko käynnistyi kotitappiolla, kun Kuopion KalPa haki torstaina vieraspisteet matkaansa 4-2-voiton myötä. Mikkeliläismiehistön maaleista vastasivat Vadim Pereskokov ja Antti Jaatinen.
– Jukurit pelasi vahvasti KalPaa vastaan tappiosta huolimatta. Vastaan tulee jälleen hyvin liikkuva, luisteleva ja taisteleva joukkue, Pekka Tirkkonen tunnustaa.
JYP-Jukurit lauantaina 28. joulukuuta Jyväskylän LähiTapiola Areenalla alkaen kello 17. Tervetuloa kannustamaan JYP voittoon!
Antti Hokkanen
Osta lippusi peliin tästä!