Maajoukkuetauon jälkeen palattiin tositoimiin hyvällä menestyksellä. Perjantaina kohdattiin sarjassa viidentenä oleva Porin Ässät LähiTapiola Areenalla. Peli oli hyvä jämäkkä kokonaisuus, sekä puolustuksen että hyökkäyksen osalta. Ylivoima toimi loistavasti ja kiekko iskettiin maaliin ensimmäisellä ylivoimalla 4 sekunnin pelin jälkeen ja toisella 6 sekunnin jälkeen. Päivän onnistuja Joni Airo kahdella maalilla, muut maalintekijät olivat Aki Tikkanen ja Santeri Venäläinen. Loppulukemat tyhjiin 4-2.
Lauantaina matkustettiin Raumalle Lukon vieraaksi. Pelin alku oli vaikea ja jäähyjä saatiin ensimmäiseen kymppiin runsaasti. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin tasatilanteessa 1-1. Toiseen erään otettiin kuskin paikka ja maalipaikkoja luotiin runsaasti. Erän ainoa onnistuja kuitenkin Aki Tikkanen komealla rannelaukauksellaan. Kolmas erä pelattiin tasan 1-1, joten loppulukemiksi 2-3 voitto. Tolppien välissä molemmissa peleissä pitkän loukkaantumisen jälkeen Roope Pekkinen. Maalintekijöinä lisäksi Joni Airo ja Onni Boman.
Tulevana viikonloppuna pelataan kolme ottelua Porin turnauksessa.