JYP ja HC Lugano kohtasivat tiistai-iltana pienten marginaalien kamppailussa, joka kirjattiin lopulta pakkovoiton edessä olleelle sveitsiläissikermälle 2-0 (1-0, 0-0, 1-0) –lukemin. Tuloksen myötä taistelu H-lohkon kakkospaikasta ratkeaa ensi tiistaina joukkueiden kohdatessa toisensa Jyväskylässä.
– Pelattiin erittäin laadukas jääkiekko-ottelu ja täydet kolme erää hyvää peliä. Pystyttiin ottamaan vastustajalta heidän nopeat hyökkäykset pois niin, etteivät he päässeet kääntämään peliä nopeasti. Sen ansiosta he eivät saaneet myöskään kunnon vastahyökkäyspeliä aikaiseksi, JYP-luotsi Jukka Ahvenjärvi totesi taiston tauottua.
– Kaikkihan sen sitten näkivät mistä se tällä kertaa jäi meillä kiinni. Me ei tehty yhtään maalia ja se ei riitä, jos vastustaja tekee yhdenkin maalin. Pelattiin kuitenkin hyvä peli, eikä tappion vuoksi kannata laittaa päätä pensaaseen. Nyt tiedetään mistä seuraavaksi pelataan, Ahvenjärvi lisäsi ja viittasi samalla jo ensi tiistain koitokseen.
Euromittelön avauserä koluttiin läpi hienoisessa sveitsiläiskomennossa, minkä seurauksena HC Lugano iski myös ottelun avausmaalin. Reilun kahdeksan peliminuutin jälkeen Gregory Hofmann ohitti JYP-maalilla torjuneen Eetu Laurikaisen vasemman puolen b-pisteeltä lähteneellä laukauksella. Jyväskyläläisittäin paras tekopaikka erässä aukesi Jerry Turkulaiselle, joka kilautti laatan Elvis Merzlikinsin vartioiman Lugano-veräjän ylärautaan.
”Jääkiekko on maalintekopeli”
Kamppailun keskimmäisellä kolmanneksella JYP sai paremmin otetta pelistä ja onnistui luomaan hyviä tilanteita sveitsiläisalueelle. Hyvistä paikoista huolimatta kuparinen jäi kuitenkin edelleen rikkomatta. HC Luganolle aukesi niin ikään muutamia hyviä hyökkäyksiä jyväskyläläismaalille, mutta tiukan väännön lisäosumat antoivat vielä odotuttaa itseään.
– Jääkiekko on maalintekopeli ja estopeli. Tällä kertaa vastustaja miehitti hyvin maalinedustan, emmekä me saaneet viivastakaan kiekkoja riittävästi maalille, jotta olisi päästy jatkopelaamiseen.
Kolmannessa erässä JYP sai painetta Lugano-alueelle ja paikkojakin onnistuttiin luomaan, mutta viimeinen terävyys tilanteissa jäi kuitenkin uupumaan. Siinä missä vierasmiehistö ei saanut sysättyä kiekkoa maaliin, onnistui kotijoukkue rokottamaan vastustajaansa vielä kertaalleen.
Päätöskympin paremmalla puolella peliväline ajautui maalintekosektorille Gregory Hofmannille, joka harhautti Eetu Laurikaisen ja viimeisteli illan toisella osumallaan ottelun 2-0-päätöslukemat ajassa 53.13. Taiston loppuhetkillä JYP haki kavennusta vielä kuudella kenttäpelaajalla, mutta kotijoukkueen veräjä pysyi puhtaana aina päätösvihellykseen saakka.
– Meillä oli riittävästi paikkoja maalintekoon, mutta Elvis (Merzlikins) pelasi hyvän ottelun. Tämä oli meiltä kuitenkin laadukas peli ja hyvä tasonnosto. Se antaa meille hyvää itseluottamusta meidän pelin jatkumosta ja siitä, miten ollaan edetty eteenpäin joukkueen kanssa.
JYP jatkaa pelejään seuraavan kerran Liigan merkeissä torstaina, jolloin LähiTapiola Areenalle vieraaksi saapuu Oulun Kärpät.