JYP koki niukan tappion HIFK:lle neljännesvälierien avauspelissä keskiviikkona LähiTapiola Areenalla. Pienessä purjeessa koko pelin ollut HIFK voitti lopulta maalein 2-1 (1-0, 0-1, 1-0).
HIFK karkasi johtoon jo ajassa 01.11, kun Patrik Carlsson laukoi kiekon yläkulmaan. Sen jälkeen JYP otti pelin haltuun ja pääsi muun muassa kolme kertaa ylivoimalle, mutta maaleja ei nähty. Sen sijaan toisessa erässä kapteeni Juha-Pekka Hytönen laukoi nimenomaan ylivoimalla tasoituksen ajassa 39.47. Herkkupalaan esityön tekivät Juuso Puustinen ja Jani Tuppurainen.
JYP menetti voiton lopulta ajassa 55.46, kun Erik Thorell suti voitto-osuman. JYP haki sen jälkeen kavennusta vimmatusti, mutta HIFK kesti 35 torjuntaa ottaneen Kevin Lankisen johdolla.
– Kova oli vääntö. Varmasti kumpikin joukkueista tiesi, mitä on tulossa. Nyt ainakin lopullisesti me ymmärretään pelin vaatimus. Kuitenkin ihan hyvä peli joukkueelta, mutta maalintekotehokkuuteen jäin kaipaamaan tehoja, päävalmentaja Marko Virtanen totesi.
Ottelusarja jatkuu perjantaina Helsingissä. Tavoite on tietenkin iskeä ryöstö uudestaan, mutta nyt keskisuomalaisten toimesta.
– Kova oli tosiaan peli. Pitkä tauko ehkä näkyi meidän otteissa liikaa. Nyt on nähty, että näistä joukkueista kumpikaan ei luovuta. Jatkossa meidän pitää vaan olla huolellisimpia, Tuppurainen sanoo.
– Ihan ok peli meiltä tähän sarjaan. Ei vaan oltu riittävän tehokkaita maalipaikoissa. Paljon jäi vielä parannettavaa. Luotto on kuitenkin 100-prosenttinen siihen, että tämä sarja vielä käännetään meidän eduksi, kapteeni Juha-Pekka Hytönen puolestaan totesi.
Playoffs-sarja jatkuu siis perjantaina Helsingissä HIFK:n kotiluolassa. Heti lauantaina pelataan kuitenkin taas LähiTapiola Areenalla. Huikea kolmas neljännesvälierä luvassa! Osta lippusi TÄMÄN LINKIN kautta.