JYP pelaa vuoden ensimmäisen vierasottelunsa lauantaina 4. tammikuuta Espoo Metro Areenalla kello 17 alkaen.
Vuoden ensimmäinen kotiottelu tarjosi yhdeksän täysosumaa, kaksi uran ensimmäistä Liiga-maalia sekä runsaasti tunnetta. JYP kaatoi vaiherikkaassa ottelussa Turun Palloseuran lopulta selvin numeroin 6–3 (3–0, 1–0, 2–3).
– Fysiikkavalmentajan hääpäivä ja hän vaati 100-prosenttista yritystä. Se kyllä näkyi ottelun alussa, saatiin siihen muutama byyri tehtyä. Viimeinen erä vähän jätti semmosen, ehkä meitä vähän jännitti voittaa se peli, kolme tehopistettä kirjauttanut Juuso Puustinen totesi ottelun jälkeen.
JYP toden totta tuli otteluun sisään vahvasti ja siirtyi ensimmäisessä erässä kolmen maalin karkumatkalle. Avauserän hahmo oli JYP-puolustaja Juuso Vainio, joka viimeisteli kaksi komeaa osumaa ensimmäisen 13 minuutin aikana. Vainion maalitahti on ollut poikkeuksellista, sillä hän jakaa jo nyt yhden Liiga-kauden henkilökohtaista maaliennätystään (kolme maalia).
Molempiin Vainion maaleihin erinomaisen esityön teki Santeri Huovila. Kahdella tehopisteellään Huovila nousi tulokkaiden pistepörssin toiselle sijalle.
Hurrikaaniryhmän vahvan avauserän kruunasi ajassa 14.26 JYP-debytantti Daniel Torgersson, joka laukoi kiekon tarkasti entisen JYPin maalivahdin Veini Vehviläisen selän taakse. Tässä vaiheessa ottelua TPS herätteli joukkuettaan vaihtamalla Vehviläisen tilalle ruotsalaismaalivahti Adam Wernerin.
Toisessakaan erässä JYP ei ottanut jalkaa pois kaasulta ja onnistui lisäämään johtoaan ajassa 29.34. Huikaisevan debyytin pelannut Torgersson onnistui kiepauttamaan kiekon maalinedustalla häärineelle Otto Jaatiselle, jolla oli helppo työ viimeistellä uransa ensimmäinen Liiga-maali.
– Tää uusi kaveri (Torgersson) on aikamoinen härkä. Oli kiva pelata siinä samassa kentässä ja hienoa, että hänkin sai onnistumisia. Pelaajat valitsi hänet sisäisesti pelin parhaaksi pelaajaksi, Puustinen kehui.
Päätöserässä TPS onnistui haavoittamaan JYP-puolustusta naulattuaan erän aikana kolme osumaa. Vahvan ottelun pelannut hurrikaaniryhmä vastasi kuitenkin huutoon ja kotiyleisön riemuksi osui vielä kahdesti maalipuiden väliin.
Erän puolivälin tienoilla Aaro Vidgren karkasi läpiajoon ja onnistui ohittamaan TPS-vahdin komealla harhautuksella. 5–1-maaliin syöttöpisteet merkittiin Puustiselle sekä illan toisen syöttönsä kirjauttaneelle Nathan Schnarrille.
JYPin perjantai-illan viimeisestä osumasta vastasi huippuottelun pelannut Puustinen, joka vei hurrikaaniryhmän 6–2-johtoasemaan ajassa 57.37. Yksinkertaisen ylivoimakuvion päätteeksi Puustinen ohjasi Teemu Erosen viivatoimituksen taidokkaasti TPS-maaliin. Maalin toinen syöttäjä oli toisen syöttöpisteensä kirjauttanut Jere Lassila, jonka pisteputki kasvoi perjantaina jo kahdeksan ottelun mittaiseksi.
Viikko päätökseen Espoossa
JYP matkustaa lauantaina Espooseen, jossa se pelaa vuoden ensimmäisen vierasottelunsa sarjanousija Kiekko-Espoota vastaan. Kiekko-Espoo aloitti vuotensa perjantaina Raumalla, josta se nappasi matkaansa yhden pisteen.
Kiekko-Espoo ja JYP ovat tällä kaudella vääntäneet kaksi tasaista ottelua. Marraskuussa Espoossa JYP oli vahvempi maalein 1–4 ja lokakuussa Hippoksella espoolaisjoukkue nappasi niukan 4–5-jatkoaikavoiton.
Sarjanousija on osoittanut heti paluukaudellaan kuuluvansa Liigaan, sillä se on ennen lauantain kierrosta sarjataulukossa seitsemäntenä ainoastaan viiden pisteen päässä sarjakärki Ilveksestä.
Edellisviikkoina espoolaisnipun tuloksellinen käyrä on ollut hieman laskusuhdanteinen. Kiekko-Espoo on hävinnyt edellisistä seitsemästä ottelustaan kuusi, mutta tappioista neljä on tullut vasta jatkoajalla tai voittolaukauskilpailuissa.
Kiekko-Espoolla on tällä viikolla käsissään mielenkiintoinen maalivahtikuvio, sillä syyskauden sensaatiomaalivahti Petteri Rimpinen on Pikkuleijonien matkassa ja ruotsalaisvahti Marcus Hellgren Smed on loukkaantumisen vuoksi sivussa. Kaksikkoa on paikkaamassa 19-vuotias espoolaiskasvatti Aleksi Karjalainen sekä Mestis-joukkue Tutosta lainattu Emil Vuorio.
Tasaisen espoolaisjoukkueen pistekärki on kanadalaishyökkääjä Peter Quenneville, joka tehtaillut 31 ottelussa tehot 15+12=27.
Kiekko-Espoo–JYP Espoon Metro Areena 4.1. klo 17 alkaen.
Voit seurata ottelua MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta.
Toimittaja: Elias Jolanki