JYP kohtaa viikon viimeisessä ottelussaan Helsingin IFK:n LähiTapiola Areenalla 25. tammikuuta klo 18.30 alkaen.
Perjantaina Vaasassa nähtiin tasaväkinen taisto, joka kääntyi hurrikaaniryhmän eduksi jatkoajan jälkeen maalein 2–3 (1–1, 0–0, 1–0, 0–1).
– Iso voitto meille. Hieman harmittaa ettei saatu kolmea pistettä, mutta tämä oli hieno ryöstöretki meiltä, voittomaalin viimeistellyt Juuso Puustinen totesi MTV:n haastattelussa.
Tasaisen kamppailun ensimmäinen erä tarjosi kaksi osumaa. JYP avasi maalihanat ajassa 7.09 Alex Dostien toimesta. Puustisen tarjoili maalinedustalle täydellisen syötön ja kanadalaishyökkääjä ujutti kiekon tyylillä reppuun. Huimassa vireessä kiitävä Dostie on tehnyt edelliseen kahdeksaan peliin tehot 5+5.
Sport kuittasi tilanteen ylivoimalla avauserän puolivälin tienoilla. Alex Holmströmin syöttö maalinkulmalta kimposi hieman onnekkaasti JYP-puolustuksen kautta Oskari Salmisen selän taakse.
1–1-tasatilanteessa tahkottiin pitkään, mutta viimein kolmannessa erässä ajassa 44.43 Nathan Schnarrin terävä rannelaukaus yllätti Sport-vahti Daniel Lebedeffin. Osumaan syöttöpisteen nappasi tuoreen kaksivuotisen pelaajasopimuksen JYPin kanssa allekirjoittanut Joona Lehmus.
Johtomaalin jälkeen kotkapaidat hakivat vimmatusti tasoitusta ja lopulta onnistuivat siinä reilu viisi minuuttia ennen päätössummeria. Puolustaja Aatu Aarnio pääsi laukomaan keskisektorilta lyöntilaukauksen, joka upposi vastustamattomasti JYP-rysään.
Edelliskohtaamisen tapaan ottelu ratkaistiin vasta jatkoajalla. JYPin kultakypärää kantava Jere Lassila nousi jatkoajalla isoon arvoon hankittuaan ensimmäisestä hyökkäyksestä hurrikaaniryhmälle ylivoiman. Neljällä kolmea vastaan JYP loi erinomaisen maalipaikan Juuso Puustiselle, joka ohjasi maalinedustalta kiekon taidokkaasti Sport-vahdin ohitse. Ratkaisumaalin syötöt kirjattiin Lassilalle ja Teemu Eroselle.
– Ollaan tyytyväisiä pisteisiin. Hallissa oli hieno meininki ja vastustajakin oli hyvä. En tiedä tilastoja tarkemmin, mutta varmaan se meni oikein, että maalin erolla ratkesi, Puustinen pohti.
Vieraita pääkaupungista
JYPin tiukka kolmen ottelun viikko saa arvoisensa päätöksen, kun lauantaina Hippoksella vierailee suuria tunteita herättävä Helsingin IFK.
Helsinkiläisten kuluva viikko on ollut poikkeuksellinen, sillä lauantain ottelu on IFK:lle viikon ainoa. Edellisottelun HIFK pelasi viime lauantaina, jolloin se taipui kotikentällään Tampereen Ilvekselle maalein 1–3.
HIFK on kärsinyt tällä kaudella pahoista loukkaantumisista, mutta on silti sarjassa hyvissä asemissa neljäntenä. Edellisviikkojen aikana helsinkiläiset ovat saaneet kokoonpanoon takaisin useita tärkeitä nimiä, kuten Jori Lehterän, Petr Kodytekin ja Panu Miehon.
Lisäksi HIFK on viime aikoina ollut aktiivinen pelaajamarkkinoilla. Se on vahvistanut joukkuettaan JYPistäkin tutulla hyökkääjä Petrus Palmulla ja KalPassa tällä kaudella pelanneella puolustaja Oliver Larsenilla.
Helsinkiläisjoukkueen pistekärki on Jori Lehterä, jolla on kasassa 36 ottelussa huikeat 46 (6+40) tehopistettä. Kokeneen hyökkääjän pistekeskiarvo (1,28) on koko sarjan paras.
Lehterän taidokkaista syötöistä on tällä kaudella useasti päässyt nauttimaan Iiro Pakarinen, joka johtaa ylivoimaisesti Liigan maalipörssiä 28 osumallaan.
Kauden kahdesta aikaisemmasta kohtaamisesta JYP on napsinut neljä pistettä. Hippoksella lokakuussa joukkueet tarjoilivat yhden Liiga-kauden viihdyttävimmistä kiekko-otteluista. HIFK poistui silloin voittajana jatkoajan jälkeen lukemin 5–6, mutta parhaiten kamppailusta jäi mieleen hurrikaaniryhmän upea takaa-ajo neljän maalin tappioasemasta.
Tarjoaako Jyväskylän lauantai-ilta jälleen samanlaista kiekkoviihdettä?
JYP–IFK LähiTapiola Areenalla klo 18.30 alkaen.
Liput otteluun: Ticketmaster.fi
Otteluisäntä: 360 Palvelut Oy
Toimittaja: Elias Jolanki
Osta lippusi peliin tästä!