Ympäristölle ystävällisiä, vaivattomia ja kilpailukykyisiä lämmitysratkaisuja tarjoava Loimua Oy palkitsee kuukausittain Loimuan ja JYPin kuukauden juniorin. Useamman kauden kestäneen yhteistyön tavoitteena on nostaa esimerkillisiä nuoria esiin ja palkita heitä hyvän joukkuehengen luomisesta sekä positiivisesta asenteesta jääkiekkoharrastuksen parissa.
Vuoden 2024 päätteeksi joulukuun kuukauden junioriksi on valittu JYP Junioreiden U12-joukkueessa maalivahtina pelaava Daniel Glad. U12 -joukkueen valmennus kertoo Danielin ottaneen isoja askelia eteenpäin jääkiekossa ja jatkaa erityisesti Danielin avoimemman sekä itseään haastavamman asenteen vieneen häntä eteenpäin nuorena urheilijana.
– Daniel on ottanut isoja steppejä eteenpäin kauden aikana. Hänen joustava, sekä nykyään avoimempi ja itseään haastavampi asenne on tukenut kehittymistä kaukalossa ja kaukalon ulkopuolella. On ollut upeaa nähdä tätä muutosta, valmentajat kertovat Danielin valinnasta kuukauden junioriksi.
Loimua ja JYP palkitsevat Danielin perheineen keskiviikkona 8.1.2025 JYP-Tappara kotiottelussa omalla fanipaidalla sekä koko perheen kiekkoelämyksellä Hurrikaaniklubilla.
Daniel pudottaa myös ottelun avauskiekon ja pääsee tapaamaan suosikkipelaajansa Oskari Salmisen ottelun jälkeen.