JYPin kohtaa viikon toisessa ottelussaan Kouvolan KooKoon LähiTapiola Areenalla perjantaina 20. joulukuuta kello 18.30 alkaen.
JYP avasi viikkonsa keskiviikkona Turussa, josta kotiintuomisena oli yksi piste. Hurrikaaniryhmä taisteli sitkeästi täydestä pistepotista, mutta taipui lopulta jatkoajalla maalein 3–2 (1–1, 0–0, 1–1, 1–0).
– Ei meidän paras esityksemme kiekollisena. Näytimme kuitenkin luonnetta ja pärjäsimme kaksinkamppailuissa paremmin pelin edetessä. Pidimme itsemme tuloksessa kiinni varsinkin toisessa erässä, kun otimme muutaman turhan jäähyn, jonka selvitimme, Johan Pennerborn kommentoi lehdistötilaisuudessa.
JYP oli todella lähellä onnistua ryöstöretkessä, mutta kotijoukkue tasoitti ottelun viime hetkillä pelatessaan ilman maalivahtia.
– On raakaa hävitä, kun johtaa maalilla minuutti ennen ottelun päätöstä. Mutta kun katsotaan kokonaisuudessa peliä, niin TPS oli meitä hiukan parempi, Pennerborn totesi.
Keskiviikon ottelu sai räjähtävän aloituksen, kun TPS onnistui yllättämään JYP-vahti Oskari Salmisen ensimmäisellä laukauksellaan ajassa 2.09. Osumasta vastasi Liiga-uransa avausmaalin viimeistellyt Jesse Vuorela.
JYPin tasoitusmaali näki päivänvalonsa reilut viisi minuuttia myöhemmin. Nopeasta vastahyökkäyksestä Jesse Pulkkinen pääsi avopaikkaan, josta hän yllätti entisen JYPin maalivahdin Veini Vehviläisen tarkalla laukauksella etukulmasta. Syöttöpisteet kirjattiin vahvassa vireessä oleville Santeri Huovilalle ja Jere Lassilalle. Huovilan pisteputki kasvoi syötön myötä jo kuuden ottelun mittaiseksi.
Toinen erä oli maaliton ja myös päätöserässä seuraavaa osumaa saatiin odotella pitkään. Ajassa 55.14 JYP siirtyi 1–2-johtoasemaan, kun Alex Dostie onnistui hyökkäysalueen kiekonriistossa ja tarjoili Nathan Schnarrille syötön hyvään maalipaikkaan, josta hän laukoi kiekon Vehviläisen räpylän vierestä TPS-rysään.
JYPin kova taistelu ei riittänyt voittoon asti, sillä kuudella neljää vastaan pelatessaan tähtipuolustaja Max Lindrothin tarkka ja kova rannelaukaus viuhui vasempaan ylänurkkaan. Puolustajien pistepörssin voitosta taisteleva Lindroth viimeisteli jatkoajalla myös turkulaisten voittomaalin komealla yksilösuorituksella.
Isojen panosten ottelut jatkuvat
JYPin viikon toisessakin ottelussa panokset ovat kohdillaan. Kouvolan KooKoo on sarjassa 11:ntenä ainoastaan neljä pistettä JYPin edellä. Kouvolalaisjoukkue on pelannut kaksi ottelua hurrikaaniryhmää enemmän.
– Tiedämme, että KooKoo on lähellä sarjataulukossa. Mielestäni olemme pelanneet hyvää kiekkoa edellisen viiden-kuuden ottelun ajan ja meidän täytyy jatkaa samaa rataa. Erittäin tärkeä ottelu ennen joulua, Alex Dostie kertoo.
JYP ja KooKoo ovat syyskauden aikana kohdanneet toisensa jo kahdesti. Molemmat joukkueet ovat kertaalleen voittaneet toisensa kotikentällään.
KooKoon syyskausi on ollut ailahteleva, sillä voitot sekä häviöt ovat tulleet usein ryppäissä. Parhaimmillaan kouvolalaiset ovat venyneet viiden ottelun mittaisen voittoputkeen, mutta pisimmän tappioputken pituus on peräti kuusi peliä. Perjantain otteluun lähdettäessä KooKoolla on allaan kaksi voitokasta matsia. Keskiviikkona KooKoo kaatoi Kiekko-Espoon Kouvolassa jatkoajalla lukemin 5–4.
Edellisen kuukauden ajan KooKoon kovavireisin pelaaja on ollut entinen JYP-kapteeni Robert Rooba. Viron maajoukkuehyökkääjä on edellisen 12 ottelun aikana viimeistellyt kymmenen (4+6) tehopistettä.
Koko kauden mittapuulla kouvolalaisten tasaisen joukkueen tehokkain peluri on ollut Radek Koblizek, joka on viimeistellyt 33 ottelussa kahdeksan osumaa ja tarjoillut 13 maaliin johtanutta syöttöä.
Hippoksen hornankattila
JYP on virittäytynyt Hippoksella vahvaan kotivireeseen, sillä edelliset kolme ottelua ovat päättyneet hurrikaaniryhmän varsinaisen peliajan voittoon.
Ylipäätään JYPillä on meneillään kauden toistaiseksi paras tuloksellinen jakso, sillä viiden ottelun kuntopuntarissa JYP on sijalla yksi.
– Jokaisen pitää hoitaa oma tonttinsa ja käyttää vahvuuksia hyödykseen. Kun pysymme pelisuunnitelmassamme olemme todella hyvä joukkue. Rehellisesti sanoen uskon, että voimme kaataa jokaisen joukkueen tässä sarjassa, Dostie toteaa.
JYP–KooKoo LähiTapiola Areenalla 20.12. klo 18.30 alkaen.
Otteluisäntä: Puuilo
Liput otteluun: Ticketmaster.fi
Toimittaja: Elias Jolanki
Osta lippusi peliin tästä!