Konnekuljetuksen otteluennakko: Revanssin paikka kotikaukalossa – vastassa toistamiseen Lappeenrannan SaiPa

JYP aloittaa kolmen ottelun viikkonsa SaiPaa vastaan LähiTapiola Areenalla 22. lokakuuta kello 18.30 alkaen.

JYP nappasi viime viikolla kahdesta ottelustaan neljä sarjapistettä, ja kohenteli hieman asemiaan sarjataulukossa. Lauantaina SaiPan vieraana Lappeenrannassa nähtiin todellinen trilleri, joka antaa tulevalle kamppailulle oman mausteensa.

SaiPa voitti joukkueiden kauden ensimmäisen keskinäisen kohtaamisen jatkoajalla lukemin 7–6. Tunnetta ottelusta ei puuttunut, sillä kaksi lappeenrantalaisten pelaajaa lensi illan aikana suihkuun ison rangaistuksen johdosta.

Alkukaudella pienoisesta maalinteko-ongelmasta kärsinyt JYP sai kaivattuja onnistumisia viime viikolla. Lappeenrannassa Patrik Siikanen iski uransa ensimmäisen hattutempun Liigassa. Kolmeen osumaan viikonlopun aikana ylsi lisäksi JYPin maalitykki Valtteri Ojantakanen, jolla on tällä kaudella kasassa jo kahdeksan täysosumaa.

Erityismaininta myös Mikko Pertulle, joka keräsi SaiPaa vastaan peräti neljä syöttöpistettä. Hyökkääjä pukee tiistaina muutaman ottelun tauon jälkeen kultaisen kypärän päähänsä. Todellista läpimurtoa Liigaan tekevä Perttu on viimeistellyt 13 ottelussa tehot 5+6.

Revanssi

Viime viikon otteluissa näkyi paljon hyviä pelillisiä asioita, mutta myös kehityskohteita löytyy tulevia pelejä varten.

– Perjantaina kotipelissä pidettiin vastustaja nollilla ja se mahdollistaa usein voittamisen. Jos pidetään lauantailta maalinteko tuolla tasolla, usein myös silloin ottelusta poistuu voittajana. Paljon oli hyvää viime viikon matseissa, mutta on myös paljon opittavia asioita ja niitä käytiin maanantaina harjoituksissa läpi, Juuso Puustinen kertoo.

Puustisen mielestä positiivinen asia on, että JYP kohtaa SaiPan jo uudestaan lyhyen ajan sisään.

– Oli aikamoinen lätkäpeli lauantaina Lappeenrannassa. Hienoa saada SaiPa heti huomenna tiistaina vastaan ja päästä pelaamaan täällä upean kotiyleisön edessä.

SaiPan kärkihyökkääjät ovat olleet alkukaudella todella vahvassa vireessä. Entinen JYP-peluri Antti Kalapudas on joukkueensa pistekärki tehopisteillä 8+8. Lauantaina JYPiä vastaan yhden maalin ja syötön kirjauttanut Ville Petman on Kalaputaan perässä 14 tehopisteellä (7+7).

Jos ennusmerkit pitävät paikkaansa, on tiistain ottelusta odotettavissa viihdyttävä kamppailu. LähiTapiola Areenalla on tarjolla myös lisää viihdykkeitä, sillä kyseessä on opiskelijaottelu, jonne opiskelijat pääsevät sisään alennetuin lippuhinnoin. Lisäksi hallilta löytyy lukuisia aktiviteetteja opiskelijoille.

Nähdään hallilla!

JYP–SaiPa LähiTapiola Areenalla 22.10. kello 18.30 alkaen.

Otteluisäntä: Valtra

Liput otteluun: ticketmaster.fi

JYPillä muutamia poissaoloja viikkoon lähdettäessä

Juuso Vainio – määrittelemätön

Jesse Pulkkinen – 1-2 viikkoa

Nathan Schnarr – 2-3 viikkoa

Miks Tumanovs – Day to day

Toimittaja: Elias Jolanki