Konnekuljetuksen otteluennakko: Kiekko-Espoon paluu LähiTapiola Areenalla

JYP isännöi viikon ainoassa kotiottelussaan sarjanousija Kiekko-Espoota LähiTapiola Areenalla perjantaina 4. lokakuuta kello 18.30 alkaen.

Kiekko-Espoo

JYP aloitti kolmen ottelun viikkonsa Raumalla Lukon vieraana tiistai-iltana. Kaksi erää hurrikaaniryhmä pysyi tuloksessa kiinni, mutta kolmannessa erässä Lukko oli tyly isäntä, ja pisteet jäivät Äijänsuolle lukemin 4–2.

Pirteän alkukauden pelannut Mikko Perttu jatkoi vahvaa virettään, kun hän viimeisteli Rauman illassa JYPin molemmat osumat. Pertulla on kasassa kuudessa pelaamassaan ottelussa jo neljä maalia. Ennen tätä kautta hyökkääjä oli viimeistellyt 46 ottelussa yhden osuman.

Pertun laidoilla kolmoskentässä ovat alkukaudella pelanneet Tuukka Tieksola ja Alex Dostie. Molemmat nappasivat Raumalla yhden tehopisteen, ja jatkoivat niin ikään hyviä otteitaan.

Espoon paluu Liiga-kartalle

Edellisen kerran Kiekko-Espoo nimeä kantava seura on vieraillut Jyväskylässä vuonna 1998. Sittemmin espoolaisjoukkue tunnettiin Bluesina, jonka nimen alla se pelasi Liigassa kevääseen 2016 asti. Bluesin aikakauden viimeinen ottelu pelattiin juurikin Hippoksella.

Yksi asia ei ole muuttunut keväästä 2016. Espoolaisjoukkueen penkin takana on tälläkin kaudella JYPin mestarivalmentaja Jyrki Aho.

Kiekko-Espoon kokoonpano sen sijaan muuttui radikaalisti edelliseen Mestis-kauteen nähden. Merkittävinä paluumuuttajina Espooseen saapuivat pitkään Euroopan huippusarjoissa pelanneet Ville Lajunen ja Tomi Sallinen. Tulosyksikköön espoolaiset hankkivat muun muassa kanadalaiskaksikko Peter Quennevillen ja Cameron Hillisin. Quenneville johtaa Kiekko-Espoon sisäistä pistepörssiä kuudella tehopisteellään (5+1).

Kiekko-Espoo on voittanut yhdeksästä ottelustaan neljä, ja on sarjassa tällä hetkellä yhdeksäntenä.

JYPin tämän hetkisestä joukkueesta löytyy kaksi entistä Espoon Bluesin pelaajia. Patrik Siikanen on kotoisin Espoosta ja käynyt läpi Bluesin junioripolun. Juuso Vainio edusti Bluesia seuran viimeisellä Liiga-kaudella 2015–16.

Millä fiiliksillä kaksikko kohtaa uudistuneen Kiekko-Espoon?

– Tosi hyvillä fiiliksillä. Tietysti päävalmentaja on sama, mutta muuten ryhmä muuttunut paljon siitä, kun siellä pelasin, Vainio kertoo.

– Tosi hienoa nähdä, että Kiekko-Espoo on pystynyt nousemaan takaisin Liigaan. Iso merkitys tällä on, kun olen asunut Espoossa koko ikäni ennen kuin muutin tänne, Siikanen toteaa.

Hyvin valmennetusta espoolaisryhmästä ei ole odotettavissa helppoa vastustajaa.

– Pitää parantaa paljon Rauman pelistä, se oli aika heikko ottelu meiltä. Nyt on kaksi hyvää mahdollisuutta parantaa otteita, kun kohdataan Kiekko-Espoo ja Tappara, Vainio tiivistää.

Tule perjantaina todistamaan, kun Jyrki Aho ja Kiekko-Espoo palaavat pitkän tauon jälkeen LähiTapiola Areenalla. Kannustetaan yhdessä JYP voittoon!

JYP–Kiekko-Espoo LähiTapiola Areenalla 4.10. kello 18.30 alkaen

Otteluisäntä: Jyväskylän EristysTeam Oy

Lipunmyynti: www.ticketmaster.fi/jyp

Kirjoittaja: Elias Jolanki