Konnekuljetuksen otteluennakko: Hurja takaa-ajo tuotti yhden pisteen sarjakärkeä vastaan – JYP päättää viikkonsa Lahdessa

JYP ja Helsingin IFK tarjosivat keskisuomalaiselle jääkiekkokansalle yhden alkukauden viihdyttävimmistä otteluista. Lauantaina JYPillä on mahdollisuus palata voittokantaan Lahden Pelicansin kustannuksella.

Perjantaina LähiTapiola Areenalla värikkäiden vaiheiden jälkeen IFK oli vahvempi jatkoajalla maalein 5–6 (0–4, 4–1, 1–0, 0–1). IFK sai ottelulle räjähtävän alun, sillä lukemat olivat avauserän päätteeksi peräti 0–4.

Maalikarkelot alkoivat ensimmäisen erän puolivälin tienoilla, kun vieraiden tehopuolustaja Luke Martin sivalsi ylivoimalla viivasta kiekon ohi Veini Vehviläisen. Seuraava osuma syntyi ainoastaan 33 sekuntia myöhemmin digitaalien pysähtyessä aikaan 9:43. IFK:n kulttipelaaja Micke-Max Åsten katkaisi Vehviläisen avauksen, jonka jälkeen hän petasi avopaikan puolustajalupaus Aron Kiviharjulle, joka ei paikasta erehtynyt.

Nopealla tahdilla IFK:n seuraavista osumista vastasi joukkueen tulikuuma ykköskenttä. 0–3-maalin tarkalla laukauksella viimeisteli Iiro Pakarinen, joka siirtyi osumalla yksinään Liigan maalipörssin kärkipaikalla. Erän viimeisen nuotan laukoi läpiajosta Kristian Vesalainen. Pistepörssin kärjessä keikkuva Jori Lehterä nappasi avauserässä kolme syöttöpistettä.

Takaa-ajo

Toinen erä oli käytännössä vastakohta sille, mitä avauserässä nähtiin. JYPin takaa-ajon ajassa 20:46 aloitti Liiga-uran avausmaalin iskenyt Roni Jokinen. Puolustaja toimitti kiekkoa maalille, eikä IFK-vahti Roope Taponen onnistunut lukemaan kiekon liikerataa oikein.

– Hieno fiilis tehdä avausmaali kotiyleisön edessä. Lähdin hakemaan ohjuria, mutta tällä kertaa meni suoraan maaliin, Jokinen kertoi.

Seuraava maali syntyi 56 sekuntia myöhemmin, kun niin ikään kauden ensimmäisen maalinsa viimeistellyt Väinö Liikonen pääsi villitsemään kotiyleisöä. Liikonen nousi vasemmalta laidalta keskustaa kohti, josta hän laukoi kiekon upeasti takaylänurkkaan. Hienon esityön maaliin teki Otto Mäkinen.

Myöskään JYPin kolmatta maalia ei tarvinnut kauaa odotella. Ajassa 22:13 kapteeni Teemu Eronen räjäytti seuraavan kerran äänekkään kotiyleisön hurmokseen. Eronen toimitti kiekkoa viivasta kohti maalia, eikä Taponen ehtinyt reagoida laukaukseen lainkaan kovan maskin takaa. Tasoitusosumaa JYP pääsi juhlimaan hieman ennen toisen erän puoliväliä. JYP käynnisti omalta alueelta nopean hyökkäyksen, jossa arkkitehtina toiminut Tuukka Tieksola löysi upealla poikittaissyötöllä Juuso Puustisen, joka rokotti vanhaa seuraansa tyylikkäällä viimeistelyllä.

JYPin lähes täydellinen erä koki pienoisen kauneusvirheen, kun IFK rokotti erän loppupuolella kertaalleen ylivoimalla. Nopean kiekon liikuttelun päätteeksi Vincent Marleaulle pelattiin hyvä maalintekopaikka vasemmalle b-pisteelle, josta hänen laadukas lämäri ohitti Vehviläisen. Vaiherikkaan toisen erän päätteeksi lukemat olivat IFK:n eduksi enää 4–5.

Kolmannessa erässä hyvällä asenteella pelannut hurrikaaniryhmä sai ansaitun tasoituksen ajassa 48:12. Hyökkäysalueen oikealta puolelta hyvän liikkeen tehnyt Riku Tohila laukoi kiekon tarkasti etuylänurkaan ohi voimattoman Taposen. Osuma oli isokokoiselle hyökkääjälle kauden ensimmäinen, ja koko Liiga-uran toinen. Tasoitusosumaan loistavan alustuksen tekivät Jere Lassila ja kolmen syöttöpisteen iltaa viettänyt Tieksola.

Erän loppupuolella molemmilla joukkueilla oli saumat ratkaista ottelu varsinaisella peliajalla. Ensin IFK:n Joonas Rask pääsi puolittaiseen läpiajoon, mutta Vehviläinen otti tilanteessa elintärkeän torjunnan. JYPille paras sauma avautui, kun neljä minuuttia ennen päätössummeria hurrikaaniryhmälle tarjoutui kahden minuutin ylivoima. Parhaalle maalipaikalle pääsi Eronen, mutta puolustajan laukaus pysähtyi Taposen räpylään.

Jatkoajalla huippuottelun pelannut Tieksola oli lähellä voittomaalia, mutta maalitolppa pelasti helsinkiläiset. IFK:n sankariksi nousi lopulta hirmuvireessä oleva Iiro Pakarinen, jolle osuma oli illan toinen ja koko kauden 19:s.

Viikon viimeinen Lahdessa

JYP päättää kolmen ottelun viikkonsa Lahden Pelicansin vieraana. Joukkueet kohtasivat Liigan avauskierroksella, jolloin lahtelaisjoukkue oli vahvempi voittolaukauskilpailun päätteeksi maalein 3–4.

Myös Pelicansilla on alla kahden ottelun viikko. Keskiviikkona Lahdessa Pelicans kukisti sarjakärki IFK:n lukemin 6–4. Perjantaina kovavireisen Lappeenrannan SaiPan vieraana Pelicans koki niukan 3–1-tappion.

Viime kevään hopeajoukkueelle kauden aloitus on ollut odotuksiin nähden vaikea. Pelicans on kerännyt 14 ottelusta 17 pistettä, jolla se on sarjassa 13:ntena. JYP on ainoastaan yhden pisteen lahtelaisia perässä.

Pelicansin takkuiseen alkukauteen ainakin osasyynä ovat loukkaantumiset. Joukkueen tähtipelaajiin kuuluvat Ryan LaschLars Bryggmann ja Patrik Carlsson eivät ole kyenneet pelaamaan läheskään kaikissa otteluissa. Tällä viikolla kolmikko on kuitenkin ollut kokoonpanossa ja tehnyt valtaosan lahtelaisten maaleista.

Keskiviikkona IFK-ottelussa Bryggmann nousi lahtelaisten sankariksi, kun hän viimeisteli hattutempun. Ketjukavereista Carlsson on tällä viikolla tehnyt kaksi maalia ja Lasch kirjauttanut kolme maalisyöttöä. Pelicansin sisäisen pistepörssin kärkisijaa pitää itsellään täksi kaudeksi Lahteen palannut Iikka Kangasniemi, joka on viimeistellyt alkukaudella 13 tehopistettä (4+9).

Lahti on ollut viime vuosina niin JYPille, kuin monille muillekin seuroille haastava paikka pelata. Puolustajalupaus Roni Jokinen kertoi perjantain ottelun jälkeen, mitä voittaminen Lahdessa vaatii.

– Kova taisteluilme mukaan huomenna Lahteen. Pelattiin IFK:ta vastaan hyvin viivalta ja sieltä tehtiin monta maalia. Sitä kautta haetaan kolmea pistettä, Jokinen summaa.

Pelicans–JYP Isku Areenalla 26.10. kello 17.00 alkaen.

Ottelua voi seurata MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta.

Toimittaja: Elias Jolanki