Konnekuljetuksen otteluennakko: Sarjakärki Helsingin IFK vierailee LähiTapiola Areenalla

JYP isännöi viikon toisessa kotiottelussaan Helsingin IFK:ta LähiTapiola Areenalle 25. lokakuuta kello 18.30 alkaen.

JYP aloitti kolmen ottelun viikkonsa tiistaina Jyväskylässä Lappeenrannan SaiPaa vastaan. Sitkeä lappeenrantalaisjoukkue oli tyly vieras, ja poistui LähiTapiola Areenalta kolmen pisteen kanssa lukemin 2–4.

Kahdessa SaiPa-ottelussa JYPin kakkoskentässä pelanneet Patrik Siikanen, Mikko Perttu ja Valtteri Ojantakanen virittäytyivät todelliseen vireeseen. Kolmikko on viimeistellyt JYPin kuusi edellistä täysosumaa, ja luonut jatkuvaa uhkaa vastustajan maalille.

Maalivireensä takaisin löytänyt Ojantakanen sekä pirteästi kentällä esiintynyt Siikanen ovat laukoneet kiekon maaliverkkoon edellisen kolmen ottelun aikana neljästi. Koko kauden otannalla Ojantakasella täysosumia on jo yhdeksän kappaletta, jolla hän jakaa Liigan maalipörssin vitossijaa.

Helsingin IFK

Jos JYPin tehoketju on ollut iskussa, voi vähintäänkin samaa sanoa helsinkiläisten ykköskentästä. Iiro Pakarinen, Jori Lehterä ja Kristian Vesalainen ovat kirjauttaneet alkukaudella vähintään 20 tehopistettä mieheen. Lisäksi joukkueen ykköspuolustaja Luke Martin on jaetulla puolustajien pistepörssin kärkipaikalla 15 tehopisteellä (5+10).

Vastikään kahden vuoden jatkosopimuksen HIFK:n kanssa allekirjoittanut Lehterä johtaa Liigan pistepörssiä. Hän on viimeistellyt 17 ottelussa uskomattomat 30 tehopistettä (5+25).

Myös joukkuetasolla HIFK:n alkukausi on ollut onnistunut. Helsinkiläiset ovat keränneet 37 pistettä, jolla he ovat sarjan piikkipaikalla yhdeksän pisteen turvin. Keskiviikkona Lahden Pelicansin vieraana HIFK koki ensimmäisen tappionsa kahdeksaan otteluun.

Alkukaudella JYPille suuria vaikeuksia on tuottanut puolustuspelaaminen, jota testataan toden teolla perjantaina, kun vastaan asettuu sarjan kuumin hyökkäys.

Viime viikolla KooKoota vastaan positiivisena asiana oli kauden ensimmäinen nollapeli. Kyseisen ottelun jälkeen omissa on soinut kahden pelin aikana 11 kertaa, mikä on auttamatta liikaa. Perjantaina yhtenä tärkeimmistä tehtävistä onkin HIFK:n tähtipelaajien nollaaminen.

Tervetuloa perjantaina seuraamaan, kun nimivahva Helsingin IFK vierailee LähiTapiola Areenalla. Haaste on kova, joten pidetään yhdessä huoli ettei hesalaisten perjantai-illasta tule helppoa!

JYP–HIFK LähiTapiola Areenalla 25.10. kello 18.30 alkaen.

Otteluisäntä: Terveystalo

Liput otteluun: ticketmaster.fi

Toimittaja: Elias Jolanki