Otteluraportti: Ojantakasen kuuma laukaus ratkaisi – Kolme pistettä plakkariin

JYP sai vastaansa päävalmentajaa vaihtaneen ja kahdesta edellistä ottelusta pisteitä saalistaneen Hämeenlinnan Pallokerhon. Kerho oli kahdessa edellisessä ottelussaan tehnyt hyvin maaleja, yhteensä kymmenen kappaletta. Ottelun ensimmäinen erä pelattiin kovalla temmolla. Molemmat joukkueet jaksoivat luistella ja kiekko liikkui vauhdikkaasti. JYPin pelaajista huokui varmuus eikä missään vaiheessa ollut mitään hätää. Kerho pidettiin poissa maalipaikoilta, mutta samalla tavalla HPK onnistui pitämään JYPin poissa hyviltä maalintekopaikoilta.  Avauserä oli kuitenkin tasainen,  mutta maaliton.
Toisessa erässä sama tahti jatkui. Joukkueet jatkoivat kovalla temmolla ja tasaisesti. Viisi ja puoli minuuttia oli toista erää pelattu, kun Mikko Pertulle tuomittiin kaksi minuuttia estämisestä. JYPin alivoima pelasi hyvin ja viimeisenä tulppana JYPin  maalilla oli Eriks Vitols. 31:n minuutin kohdalla HPK saa pelistä parempaa otetta, jolloin JYPin rytmitys hieman heikentyy. Kerhon pelaajat huomaavat tämän ja he lisäävät painetta JYPin maalille. Kerho pystyi vaihtamaan pelaajia, kun taas JYPillä ei ole tällaista mahdollisuutta. Lopulta Kerhon pelaajien työ palkitaan. Väsynyt JYPin puolustus ei pystynyt estämään maalin edestä tullutta Kasper Lundellin ohjausta eikä Vitolskaan pystynyt reagoimaan tarpeeksi nopeasti.
Maalin jälkeen pelin tasapaino tasoittui ja JYP pääsi myös pyörittämään peliä HPK:n puolustusalueelle. Maali jäi kuitenkin odottamaan itseään, joten tauolle lähdettiin Kerhon 0-1 johtotilanteessa.
Ottelua oli pelattu 44 minuuttia, kun tänään paluun tehnyt Pekka Jormakka sai kiekon. Jormakka luisteli kiekon kanssa aggressiivisesti kohti maalia, mutta HPK:n puolustus häiritsi Jormakkaa liikaa, ettei hän saanut harhautusta tai laukausta aikaan. Samalla HPK:n maalia vartioinut Kim Saarinen ajautui pois maaliltaan. Jormakka kiersi maalin ja syötti Valtteri Ojantakaselle, joka sai laukoa kiekon pienestä kulmasta käytännössä tyhjään maaliin. Digitaalit lopulta pysähtyivät aikaan 44:19 ja tulostaululle muutettiin lukemiksi 1-1.
Kolme minuuttia tasoitusmaalista vieraiden Kalle Kangas joutui lämmittämään jäähyaition penkkiä huitomisen seurauksena. Oli JYPin aika pelata ylivoimaa, joka on ollut toistaiseksi Liigan parhaimmistoa. Eikä ylivoima pettänyt. Samuel Jonsson syötti siniviivalta kiekon Valtteri Ojantakaselle, jonka tykki puhui toistamiseen tylyä kieltä. Kova laukaus suoraan syötöstä eikä tuolle voinut mitään Kerhon Saarinen ja JYP sai juhlia 2-1 johto-osumaa.
HPK:n Kangas rikkoi nopeasti uudestaan. Tällä kertaa korkea maila osui JYPin päädyssä puolustaja Roni Jokisen kasvoihin. Tuomaristo kävi tarkistamassa Jokisen kunnon ja lopulta tuomitsi Kankaalle 2+2 minuutin rangaistuksen ajassa 51:00 ja JYPin ylivoima sai neljä minuuttia aikaa lisämaalien tekoon. Tällä kertaa JYPin ylivoima ei pystynyt maalien tekoon.
Ottelun lopussa HPK ottaa ensin maalivahti Saarisen pois, kun pelikello oli ehtinyt kolmannen erän toiseksi viimeiselle minuutille ja seuraavasta pelikatkosta vielä aikalisän, jonka jälkeen se sai lopun aikaa pidettyä kiekon JYPin alueella. JYPin puolustustaistelu sai pidettyä Kerhon hyökkäyksen aisoissa ja näin kolme pistettä jäivät Jyväskylään. Illan tehomies oli Valtteri Ojantakanen kahdella maalillaan ja JYPin maalilla torjunut Eriks Vitolsin torjuntaprosentti oli vakuuttava 96%.
Roni Jokinen elää tällä hetkellä yhtä unelmaansa. Pienestä juniorista asti hän on haaveillut joskus pelaavansa JYPin liigamiehistössä. Nyt unelma on toteutunut. Jokisen nälkä kuitenkin kasvaa. Jokisen tavoitteena on ensin vakiinnuttaa liigapaikka ja sen jälkeen olla johtava pelaaja JYPin joukkueessa.
– Hieno voitto joukkueelta. Pystyimme kolmannessa erässä tulemaan takaa ohi ja voittaa peli. Hienoa oli ottaa kotipelistä voitto.
JYP pelaa seuraavan kerran ensi tiistaina Raumalla Lukkoa vastaan 1.10. Kotona JYP esiintyy tulevana perjantaina 4.10., kun mestarivalmentaja Jyrki Aho tuo Kiekko-Espoon LähiTapiola Areenalle.
Liput perjantain otteluun ovat myynnissä osoitteessa: www.ticketmaster.fi
Kirjoittanut Antti Lindström