JYP pyöräytti uuden kiekkovuoden käyntiin Helsingissä, jossa vastassa oli kolmatta kertaa tällä kaudella kohdattu IFK. Kahden erän jälkeen hurrikaanivieraat olivat vahvasti voitossa kiinni, mutta petopaitojen päätöserän väkevä kiri piti pisteet pääkaupunkiseudulla lukemin 3-2 (0-1, 0-1, 3-0).
– Mielestäni taisteltiin hyvin, eikä pisteet jääneet yrittämisestä kiinni, JYP-puolustaja Anttoni Honka tiivisti pelin jälkeen.
IFK hallitsi kamppailun kahden ensimmäisen erän kiekollisia tapahtumia. Petopaidat vyöryttivät hyökkäyksiään jyväskyläläisalueelle, mutta JYP-veräjällä pelannut Markus Ruusu oli muun hurrikaanipuolustuksen kanssa vielä tässä vaiheessa ohittamaton. Ruusulle kirjattiin tilastoihin kahden erän jälkeen 26 torjuntamerkintää, kun samaan aikaan IFK-maalilla torjunut Niilo Halonen selvisi 14 torjunnalla.
JYPin maaliruiskuna mittelössä kunnostautui Robert Rooba, joka osui tolppien väliin kahdesti. Ensin hurrikaanihyökkääjä iski Patrik Puistolan vedosta aiheutuneen irtokiekon IFK-rysään avausjakson lopulla (0-1) ja jälkimmäisen osumansa (0-2) Rooba ohjasi verkkoon helsinkiläismaalin edustalta.
– Jos miettii kauden kahta aiempaa IFK-ottelua, niin nyt pystyttiin niitä paremmin haastamaan vastustaja, Anttoni Honka paalutti.
“Mentiin ja munittiin homma”
Petopaidat saivat kolmanteen erään parhaan mahdollisen alun, kun Teemu Tallberg iski 41 pelisekunnin jälkeen taululle isäntien 1-2-kavennuksen.
– Vastustaja oli viimeisessä erässä sen verran nälkäisempi, ettei pystytty katkaisemaan sitä heidän hetkeään. IFK:n 1-2-maali latisti hieman meidän pelaamista, Anttoni Honka myönsi.
Maalin jälkeen isännät jatkoivat hallitsevana osapuolena ja ajassa 52:38 hallinta toi lopulta tulosta, kun Sebastian Dyk tasoitti lukemat 2-2:een. Jyväskyläläisittäin pelin lopputulos ei ollut toivotunlainen. IFK-puolustaja Joonas Lyytinen nousi hyökkäyssiniviivan alta oikean puolen b-pisteelle ja pamautti kotijoukkueen 3-2-voittomaalin 37 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päätöstä.
– Lähdettiin varmaan hieman liian arasti päätöserään, kun olisi pitänyt jatkaa toisen erän rohkealla pelaamisella. Tietysti on lievä ärsytys päällä, kun mentiin ja munittiin homma. Tämän pelin perään ei kuitenkaan auta enää itkeä, sillä seuraava ottelu tulee pian, JYP-puolustaja päätti.
JYP jatkaa liigaviikkoaan lauantaina, jolloin Jyväskylässä vierailee Rauman Lukko.