Uusi vuosikymmen aloitetaan LähiTapiola Areenalla juhlallisissa ja historiallisissa tunnelmissa, sillä tulevana lauantaina 4.1.2020 klo 17:00 JYP-Pelicans ottelussa Riikka Sallinen ( os. Nieminen) saa kasvattajaseuraltaan korkeimman mahdollisen kunnianosoituksen, kun pelipaita numero 13 nostetaan LähiTapiola Areenan kattoon. Juhlallisuudet ovat ennen ottelun alkua, joten saavuthan paikalle ajoissa kunnioittamaan legendaa.
Riikka Sallinen on Suomen menestynein naisjääkiekkoilija sekä suvereeni pallotaituri, jonka palkintokaapista löytyy jääpallon, kaukalopallon sekä pesäpallon Suomen mestaruuksia.
Sallinen pelasi kotikaupungissaan 11 kautta niin 1-divisioonassa kuin SM-sarjassakin. Riikka teki 146 ottelussa 205 maalia ja 181 syöttöä. JYPin paidassa Riikka Sallinen saavutti 3 SM-kultaa ja 2 SM-hopeaa.
Kotimaan sarjojen lisäksi Sallinen pelasi yhteensä viisi kautta Ruotsissa ja Sveitsissä.
Suomen maajoukkueessa Riikan saavutuksiin kuuluu 3 EM-kultaa, 1 MM-hopea, 6 MM-pronssia sekä 2 olympiapronssia.
Riikka Sallinen on aateloitu myös Suomen Jääkiekkoleijonaksi (#190) sekä valittu ensimmäisenä eurooppalaisena naisena IIHF:n Hall Of Fameen.