JYP pusersi KooKoon nurin – ”Palkinto tuli lopuksi”

LähiTapiola Areenalla miteltiin perjantaina niukkamaalinen kiekkotaisto JYPin ja Kouvolan KooKoon välillä. Vierasjoukkue piti isäntiä nollilla kaksi erää, kunnes Jerry Turkulainen osui päätöserässä kahdesti. Hurrikaanihyökkääjän osumat siivittivät JYPin lopulta voittoon 2-1 (0-1, 0-0, 2-0) –lukemin.

Otteluraportin tarjoaa Administer.

Perjantaiväännön avausjakso miteltiin läpi kouvolalaiskomennossa. KooKoo tuli peliin pirteällä jalalla ja oli erässä kiekollisesti hallitsevampi osapuoli. Kertaalleen Mikko Heiskasen miehistö myös sai kiekon jyväskyläläishäkkiin, kun JYP-maalilla pitkästä aikaa pelivuorossa ollut Joona Voutilainen joutui antautumaan Toni Kähkösen edessä. KooKoo-kippari nousi väkevästi maalille, jallitti Voutilaisen ja sijoitti laatan verkkoon ajassa 10.30.

– Ensimmäisessä erässä ei oikein löydetty balanssia pelaamiseen. Tietenkin se oli myös vastustajan hyvyyttä. KooKoo tuli nälkäisesti päälle ja sai haluamansa johtomaalin aikaiseksi, JYP-käskijä Risto Dufva kertasi pelin päätyttyä.

Jerry Turkulainen oli perjantaina hyvällä pelipäällä (Kuva: Jiri Halttunen).

Isäntien otteet ensimmäisessä erässä jäivät sen sijaan vielä vaiheeseen. Varsinaisille maalipaikoille ei juurikaan päästy, saati muutoin kunnolla testattu KooKoo-kassari Oskari Salmista. Kotijoukkueen parhaat saumat ajoittuivat erän alun ylivoimalle, josta siitäkin vaaralliset kudit jäivät uupumaan.

– Hävittiin kaksinkamppailut ja ihan kuin ei olisi oltu tosissaan heti alusta lähtien, JYP-hyökkääjä Jerry Turkulainen summasi avauserän tapahtumia.

”Joukkue korjasi itse itsensä”

Kamppailun keskimmäinen kolmannes tahkottiin läpi JYPin täydellisessä hallinnassa. KooKoo sai lähetettyä hurrikaaniveräjälle ainoastaan neljä laukausta, joista niistäkin vain kaksi päätyi Joona Voutilaisen hanskaan. Hurrikaaniryhmittymä sen sijaan toimitti kiekkoa maalille peräti 22 kertaa, joista kaikkiaan 13 kutia päätyi loistavasti pelanneen Oskari Salmisen näppeihin. Vankka kouvolalaispuolustus ja hyvä maalivahtipeli pitivät 40 minuutin jälkeen edelleen lukemat vieraille suotuisana.

– Joukkue korjasi itse itsensä toiseen erään loistavasti. Rennommalla viimeistelyllä olisi pystytty tekemään toisessa erässä tarvittavat maalit, Risto Dufva totesi.

Joona Voutilaisen paluu JYP-maalille toi mukanaan voiton (Kuva: Jiri Halttunen).

JYP jatkoi kolmannessa erässä siitä mihin edellisessä jäi ja lopulta se tuotti myös kaivatun tuloksen. Hurrikaanirummutus konkretisoitui 1-1-maalin muodossa aikaan 45.50, jolloin Jerry Turkulainen riisti hyökkäyspäässä kiekon KooKoo-puolustukselta karaten maalintekoon. Sama hurrikaanikasvo oli asialla reilut kahdeksan minuuttia myöhemmin, kun Turkulainen iski voittomaaliksi jääneen 2-1-osuman maalin edestä kouvolalaisverkkoon. Pelin loppuhetkillä KooKoo haki vielä tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla, mutta maaliin saakka tämä yritys ei lopulta johtanut.

– Alussa meiltä puuttui tunne, valmius kamppailla ja halu taistella jokaisesta kiekosta täysillä. Saatiin hieno tasonnosto toiseen ja vielä kolmanteenkin erään. Palkinto tuli sitten lopuksi, Jerry Turkulainen hehkutti.

Liigaviikko päättyy JYPin osalta lauantaina Hämeenlinnan Pallokerhon vieraana.

 

Teksti: Antti Hokkanen