JYPin joulunalusviikon viimeinen sarjakoitos kiekkoillaan perjantaina, kun LähiTapiola Areenalla käytävässä kamppailussa tulee vastaan Vaasan Sport. Kauden kaksi aiempaa yhteenottoa ovat kumpainenkin päättyneet Sportin voittoon, joten isäntien kypärien alla on perjantaina taatusti revanssihenkeä ilmassa.
– Kotipeleissä on usein saatu hyvä ja intensiivinen startti. Sellaista yritetään hakea myös perjantaina ja tarkoitus on lähteä määräämään pelirytmiä, JYP-hyökkääjä Markus Jokinen painottaa Sport-kamppailun kynnyksellä.
– Jos pelissä tulee heikkoja hetkiä, niin silloin meidän täytyy muistaa puolustaa hyvin. Aktiivisuus tulee säilyttää vielä kolmannessakin erässä, Jokinen muistuttaa.
Joukkueiden sesongin kaksi aiempaa kohtaamista ovat olleet tasaisia mittelöitä, jotka kumpainenkin ovat lopulta siis kääntyneet vaasalaismiehistön eduksi. Yhteistä kummallekin yhteenotolle on ollut se, että Sport on kammennut itsensä voittoon molempien otteluiden kolmannessa erässä.
– Pelit ovat olleet tasaisia ja sitten lopussa kääntyneet vastustajalle. Meidän täytyy perjantaina olla tarkkana koko 60 minuuttia. Pyritään saamaan hyvä alku peliin ja jatkaa sitä koko ottelun ajan, sillä pelaamisemme on monessa pelissä lopahtanut ensimmäisen erän jälkeen.
Kiekkonippujen keskinäisissä koitoksissa JYPin tehokkaimpina pelimiehinä ovat häärineet David Tomášek (2+1) ja Jani Tuppurainen (1+2). Sportin pisteahneimmat kiekkoilijat ovat puolestaan olleet William Rapuzzi (3+0), Toni Kallela (2+1), Niklas Nevalainen (1+2) ja Brody Sutter (0+3).
Vastassa kova ja työteliäs vierasjoukkue
JYP hyökkää perjantai-iltaan allaan tiistainen vierasvoitto Mikkelin Jukureista. Hurrikaaniryhmittymän 2-1-jatkoaikavoittoon päättyneessä taistossa vierasosumista vastasivat Markus Jokinen ja Juuso Vainio.
– Ensimmäinen erä oli tiistain pelissäkin tosi hyvä, mutta sitten tasomme hieman laski. Peli oli loppujen lopuksi aika rikkonainen. Molemmat joukkueet ottivat jäähyjä ja peli olisi pitänyt pystyä ratkaisemaan erikoistilanteilla. Meillä on tällä kaudella ollut paljon maalin pelejä ja Jukurit-ottelu jatkoi sitä samaa sarjaa.
Sport saapuu Jyväskylään taskussaan Vaasassa saalistettu 4-3-jatkoaikavoitto Mikkelin Jukureista. Kotkanuttujen maalintekijöinä kunnostautuivat hattutempun viimeistellyt Roope Talaja ja kertaalleen osunut William Rapuzzi.
– Sport on tasainen joukkue, josta löytyy taitavia hyökkääjiä ja tasainen puolustus. Odotan vastaan kovaa ja työteliästä vierasjoukkuetta.
Sarjataulukossa joukkueiden välillä on kahdeksan pisteen ero Sportin hyväksi. JYPin tämän hetken sarjasijoitus on 13., kun vastaavasti Sport lähtee illan taisteluun Liigan kahdeksannelta sijalta.
JYP-Sport perjantaina 21. joulukuuta LähiTapiola Areenalla alkaen kello 18.30. Tervetuloa kannustamaan JYP voittoon!