JYP aloitti liigakauden 2017-2018 upeasti, kun Helsingin IFK kaatui kotikaukalossa maalein 4-2 (1-2, 3-0, 0-0).
JYP suorastaan dominoi avauskymppiä, mutta vasta ajassa 11.36 Robert Rooba avasi Hurrikaanin maalitilin. Kuin yllättäen HIFK karkasi kuitenkin johtoon Teemu Erosen ja Juha-Pekka Haatajan osumilla erän viimeisellä minuutilla.
Lopulta toisessa erässä Hurrikaani raivosi HIFK:n ohi. Maalit merkittiin Rooballe ja kaksi kertaa onnistuneelle Antti Suomelalle.
– Zugissa (CHL-pelissä Sveitsissä) saatiin hyvä oppitunti siitä, mitä voittava jääkiekko on. Saatiin nyt juonen päästä kiinni. Meidän pelillinen tekeminen oli hyvää koko ottelun läpi. Hankala lähtö toiseen erään ja olen siihen tyytyväinen, miten siitä noustiin. Kolmannnessa erässä paineen alla pystyttiin pitämään johto, JYP-luotsi Marko Virtanen sanoi.
– Ei ole liikaa tullut maaleja itselle. Nyt kun ne auttoi joukkueen voittoon, niin parempaa ei voi olla. Aivan mahtava fiilis oli tehdä ne maalit, Rooba puolestaan sanoi.
Kauden alkua odotti fanit sekä koko joukkue. Ei ihme että hieman oli koppakuoriaisia vatsassa itse kullakin.
– Kovasti on kautta odotettu. Edellisen pronssipelin jälkeen on katseltu kalenteria, että milloin se kausi alkaa. Pikkaisen oli perhosia vatsassa, Suomela myönsi.
– Välillä se kauden ensimmäinen maali tulee tuurilla ja nyt se tuli, Suomela jatkoi.