Hurrikaanikausi päättyy runkosarjan osalta tänään maanantaina, kun JYP kohtaa vieraskaukalossa Helsingin IFK:n.
Panosta ottelussa riittää, sillä JYP, KalPa ja TPS ovat sarjataulukossa yhden pisteen sisällä. Jaossa on siis edelleen paikat 2-4, tosin kaikki langat eivät ole enää hurrikaaninuttujen omissa käsissä.
JYP on kuitenkin varmistanut vähintään neljännen sijan runkosarjassa. Tämä tarkoittaa sitä, että kotietu on jo varma. Puolivälierät alkavat Synergia-areenalla reilun viikon päästä. Tarkemmat aikataulut ovat selvillä, kun runkosarjan lopulliset sijoitukset varmistuvat.
HIFK:n sijoitus runkosarjassa tulee olemaan yhdeksäs, joten joukkue aloittaa playoffsit jo ensimmäiseltä kierrokselta. Luvassa on varmasti kova kiekkopuhde JYPille, sillä takkuisen kauden pelannut HIFK haluaa varmasti päättää runkosarjan tyylillä.
– Pelit ovat aina tosi fyysisiä Nordiksella. Siihen meidän pitää olla valmiita. Voittoa lähdetään hakemaan tottakai, KooKoo-voitossa lauantaina tehot 1+1 nakuttanut Antti Suomela sanoo.
– Tärkeä ottelu siltä kantilta, että playoffsit on lähellä ja täytyy saada hyviä pelejä alle. Tunnetta on varmasti pelissä. Haetaan sieltä pisteet pois, Ossi Louhivaara säestää.
Sekä Suomela että Louhivaara kiittelevät vuolaasti JYP-faneja runkosarjasta. Pudotuspeleissä tukea tarvitaan entistä enemmän!
– Kiitos kaikille runkosarjasta. Hyvää fanitusta on ollut ja toivottavasti meininki jatkuu sekä paranee playoffseissa, Suomela hehkuttaa.
– Mukavaa, että kevättä kohti halli on täyttynyt koko ajan enemmän. Lisää meininkiä halliin vaan pudotuspeleissä. Se auttaa meitä ihan varmasti. Vähän kliseistä se on sanoa, mutta kyllä yleisö oikeasti on se kuudes kenttäpelaaja. Laitetaan kevääksi kunnon karnevaali päälle, Louhivaara sanoo.
JYPin kokoonpanossa on muutamia muutoksia sitten lauantain KooKoo-ottelun. Michel Miklik on istutettu kultakypärä Antti Suomelan sekä Ossi Louhivaaran rinnalle. Miklikin paikan Anssi Löfmanin ja Jani Tuppuraisen kanssa ottaa Joonas Nättinen.
Nelosvitjaan tuoreita jalkoja tuo Mikko Salmio. Samassa vitjassa rymistelevät myös Janne Kolehmainen ja Tuomas Pihlman.
JYPin maalia ottelussa vartioi Pekka Tuokkola.
JYP kohtaa HIFK:n seuraavalla kokoonpanolla:
1: Jani Tuppurainen – Anssi Löfman – Joonas Nättinen
Sami Niku – Nolan Yonkman
2: Jerry Turkulainen – Juha-Pekka Hytönen – Janne Tavi
Niklas Friman – Mikko Kuukka
3: Michel Miklik – Antti Suomela – Ossi Louhivaara
Urho Vaakanainen – Mikko Kalteva
4: Mikko Salmio – Janne Kolehmainen – Tuomas Pihlman
Juuso Vainio
Maalissa: Pekka Tuokkola (Jussi Olkinuora)